Kylmä kahvi v*****aa
Pv 17: Refuge de Rosuel - Refuge du col de la Vanoise 35,1 km, nousua 2204 m, laskua 1260 m
Refugen pihanurmella oli rauhallinen yö, vieressä telttailevat leirikoululaisetkaan eivät aiheuttaneet minkäänlaista häiriötä. Mutta katastrofi iski heti aamulla. Heräsin tapani mukaan taas viideltä ja aloin keitellä aamukahveja, kun kaasu loppuikin kesken! Jouduin juomaan kädenlämpöistä kahvia aamupalani kanssa! Mutta koska en halunnut jäädä odottamaan että refuge aukeaa, nielin pettymyksen haalean kahvini mukana ja lähdin matkaan.
Aamu alkoi taas touhutonnilla, eli nousulla Col de Paletille (noin 2600m). Aamun viileydessä nämä nousut ei ole homma eikä mikään, nautin raikkaasta ilmasta ja siitä, ettei ketään muita ollut näkyvissä. Paitsi lehmiä. Polku meni laitumen läpi ja jouduin kastelemaan kenkäni mudassa, jonka lehmät olivat tallanneet pienen puron ympärille. Saattoi mukana olla vähän lantaakin. Huuhdoin mutaiset kengät seuraavassa purossa.
Juuri ennen solaa pysähdyin vuoristomajalle, josta ostin kupin kahvia. Sekään ei ollut kuumaa, ja maksoin siitä sentään neljä euroa. Onneksi solan toisella puolella odotti Tignesin laskettelukeskus ja siellä sain viimein kunnollisen kuuman kupin kahvia. Söin myös herkullisen täytetyn patongin, ostin uuden kaasupatruunan ja lisää ruokaa reppuun. Päivän kuumimpana aikana yritin lähteä nousemaan laakson pohjalta kohti seuraavaa solaa. Nihkeetä, tosi nihkeetä. Vatsa oli ihan liian täynnä ja tuskanhiki valui otsalla. Pysähdyin suosiolla keskelle laskettelurinnettä ja levitin varusteeni kuivumaan aurinkoon. Puolen tunnin sulattelutauon jälkeen olo oli sen verran parempi että pystyin jatkamaan hitaasti ylöspäin.
Col de la Leissen polulla oli paljon porukkaa. 2700 metriä korkeassa solassa oli vielä paljon lunta, joka oli tässä vaiheessa päivää pehmeää ja märkää sohjoa. Toisella puolella polku oli onneksi enimmäkseen sula, eikä ihmisiäkään ollut niin paljon. Laskeuduin todella kauniiseen laaksoon, jossa kukkaniityt levittäytyivät polun molemmin puolin, kirkasvetinen puro solisi vieressä ja murmelit vilistivät pitkin rinteitä.
Koska olin edelleen Vanoisin kansallispuiston alueella, minun piti päästä seuraavalle vuoristomajalle leiriytymään. Refuge du col de la Vanoisin majalle oli laaksosta vielä reipas 400 metrin jyrkkä nousu. Majalla teltta piti pystyttää puiselle terassille, mikä ei olekaan ihan helppoa kun kyseessä on vaellussauvojen varaan pystytettävä teltta. Sain kuitenkin majani pystyyn isojen kivien avulla ja toivoin, ettei yöllä tuulisi.
