Ecrinsin kansallispuisto
Pv 22: Lac des Cerces - Le Casset 32,9 km, nousua 1167 m, laskua 2087 m
Aamu oli tänään hidasta menoa. Ensimmäiseen kahdeksaan kilometriin meni yli kolme tuntia. Se johtui enimmäkseen siitä, että polkua ei oltu osalla matkaa merkitty, eikä siellä liioin ollut koko polkua. Piti siis vain seurata gps-viivaa jyrkässä kivikkoisessa rinteessä ja se oli hidasta. Myöhemmin reitille ilmestyi merkinnät kiviin piirrettyjen maalipilkkujen muodossa, mutta polkua ei ollut edelleenkään. Pilkut sentään helpottivat etenemistä, kun ei tarvinnut koko ajan vilkuilla puhelinta tai kelloa.
Poluton etappi päättyi jyrkkään nousuun Col du Galibierille. Se on kuuluisa sola, koska Tour de France ajetaan usein sitä kautta. Pyöräilijöitä näkyi nytkin suihkivan tiukoissa trikoissaan edes takaisin. Sitä oli niin mukava katsella, että otin solassa olevasta baarista kahvin ja omenapiirakan ja istuin alas seuraamaan menoa.
Solan jälkeen sain jatkaa matkaa pientä hiekkatietä, mutta jotenkin aamun hidas fiilis oli jäänyt päälle. Päätä särki jostain syystä. Yritin korjata tilannetta syömällä, juomalla vettä ja elektrolyyttejä, sekä kofeiinilla ja sokerilla eli kolajuomalla. Mikään ei tuntunut auttavan. Siitä huolimatta ylitin kohta toisenkin solan. Col du Lautaret (2058m) on Ranskan korkein sola, joka on käytössä ympäri vuoden. Se myös erottaa pohjois- ja etelä-alpit toisistaan.
Col du Lautaretilta alkaa Ecrinsin kansallispuisto. Pääsin siis mukaville hoidetuille poluille, joilla oli hyvät opasteet. Ja aika paljon ihmisiä, koko ajan sai olla väistämässä vastaantulijoita. Väki kyllä väheni mitä pitemmälle pääsin Col du Lautaretin parkkipaikoilta, pian ihmisten tilalla oli koloistaan kurkkivia murmeleita. Ecrinsin ympäri menee Tour des Ecrins vaellusreitti, joka kiertää koko kansallispuiston ja on vajaa 200 km pitkä. Kulkisin tämän reitin lähes kokonaan.
Iltapäivällä kävelin pitkään kolmen ranskalaisen pojan perässä, heillä oli hyvä tahti. Yksi heistä puhui jopa vähän englantia ja rupattelimme kävellessä. Matkalla oli toinen toistaan turkoosimpia lampia, joiden vesi on varmasti ihan jäätävän kylmää. Ainakin kun liotin jalkojani yhdessä puroista, ei niitä voinut siellä kauaa pitää. Pojat jäivät pitämään taukoa yhden lammen rannalle, minä jatkoin matkaa ja pidin silmäni auki sopivien leiripaikkojen varalta. Kansallispuiston "sydämessä" ei saa leiriytyä kuin tietyillä paikoilla, mutta näin reuna-alueilla bivouac on sallittu.
Sopiva paikka löytyi läheltä polkua, mutta kuitenkin pienen kummun takaa, niin ettei polulta ollut suoraa näköyhteyttä. Paikalla oli myös piknik-pöytä ja vieressä solisi pieni puro. Luksusta! Kokkailin ja söin illallisen pöydän ääressä ja peseydyin parhaani mukaan purossa.
