Murmeleita ja suhisevia izardeja

PV 10: Pla d’Espeluguere - Lac Peyreget (2074m) n. 22km

Edellisenä päivänä minulla oli ollut jotenkin voimaton olo ja vatsa ei tuntunut normaalilta. Illalla ei oikein maistunut ruoka, ja se on varma merkki siitä että kaikki ei ole hyvin. Nukuin 10 tunnin unet, mikä ei sekään ole meikäläiselle normaalia, mutta tässä kohtaa ilmeisen tarpeellista. Aamulla olo oli jo parempi, vaikka vatsa ei vieläkään toiminut niin kuin pitäisi. Aamu alkoi, milläs muullakaan, kuin jyrkällä ylämäellä! Nousua kauniille vuoristojärvelle, Ibon de Astanes, ei ollut kuitenkaan kuin vajaa 400 m. Yölliset sateet olivat väistyneet ja aamu oli tosi kaunis. Kun pääsin järvelle, istuin sen reunalla melkein tunnin ja vain kuuntelin lintuja ja hiljaisuutta. Murmeleita vilisti kivikossa, mutta kuvaa niistä ei saanut, olivat liian kaukana.

Ibon de Astanes

Kun lähdin kävelemään järveltä pois päin, huomasin jotain taas liikkuvan sivulla. Ne olivat izardeja! Eli Pyrenean chamois. Sellainen pienen peuran kokoinen eläin. Yksi niistä suhisi minulle, samanlainen ääni kuin jos höyrykattilasta päästää höyryä ulos. Lisää suhinaa, sitten ne kaikki loikkivat karkuun pitkin jyrkkää vuoren rinnettä.

Seuraava pätkä Candanchun hiihtokeskukseen oli pelkkää metsää ja tuntui pitkältä. Tajusin vähän liian myöhään, että olisin periaatteessa voinut oikaista ja jättää laskeutumatta Candanchuun, koska minun ei tarvinnut ostaa lisää ruokaa. Keskuksessa oli hyvin hiljaista, mutta löysin sieltä avoimen ravintolan, jossa minulle tarjoiltiin oikein hyvää kurpitsakeittoa.

Candanchu

Ohitin vielä Astunin hiihtokeskuksenkin, ennen kuin polku nousi taas ylemmäs ja takaisin Pyreneiden kansallispuiston alueelle. Oli jo iltapäivä ja vastaan tuli aika paljon ihmisiä, jotka olivat menossa takaisin alas laaksoon. Ylempänä oli taas pilvistä ja tuuli kylmästi. Kauhean vaikea yrittää pukeutua sopivasti, kun ylämäessä on koko ajan kova hiki, mutta tuuli on kylmä. Ylitin Col des Moinesin (2168m) ja laskeuduin seuraavaan laaksoon, josta oli vielä jyrkempi nousu kohti seuraavaa solaa.

Jyrkkää nousua. Alhaalla laaksossa näkyy polku jota tulin.

Saavuin Lac de Peyregetin järvelle, siinä tuumasin hetken, että jatkanko vielä matkaa vai pystytänkö leirin. Seuraavasta solasta pitäisi olla todella hienot näköalat, mutta nyt kaikki oli pilvien peitossa, joten päätin kiivetä sen vasta aamulla hyvässä säässä. Järven vieressä on iso tasainen alue, jolla laidunsi parikymmentä hevosta kun saavuin. Kaikilla kellot kaulassa, joten meteli oli aikamoinen. Muutamat niistä olivat uteliaita ja tulivat ihmettelemään viereen kun pystytin telttaa ja venyttelin. Juuri kun olin saanut leirin valmiiksi, paikalle ilmestyi toinenkin vaeltaja, ranskalainen Max. Hän päätti pystyttää telttansa ylemmäs harjanteelle, jotta hevosten kellot eivät häritsisi niin paljon. Myöhemmin illalla hän kävi vielä juttelemassa kanssani ja toi minulle palan juustoa, jonka oli tänään ostanut paimenilta. Juusto oli todella maukasta, siitä jää syömistä vielä huomisellekin! Kiitos Max! Kun aurinko oli laskenut, hevoset olivat siirtyneet ylös harjanteelle Maxin teltan viereen ja minulla oli hyvin hiljaista.

Leiripaikka Lac de Peyregetin rannalla. Ilta oli niin pilvinen ettei maisemia näkynyt.