Päivät 139-141: Silver City

Cherry Creek leirintäalue - Silver City - KM 4572,2 = 21,3 / 0 / 40 km

Tämä oli niitä harvoja aamuja että sain pakata kuivan teltan! Vaikka leirintäalue oli aivan virtaavan veden vieressä, kosteus ei ollut noussut telttaani asti. Kaasu riitti vielä aamukahviinkin ja sehän vasta saikin pienen vaeltajan onnelliseksi. Silver Cityyn oli enää reilut parikymmentä kilometriä, olisin kaupungissa ennen lounasaikaa. Koko matka oli tietä joten pystyin kävelemään ripeästi, mutta silti taas tuntui että kilometrit juuri ennen kaupunkia ovat pidempiä kuin kilometrit muualla. Odotin vain että pääsisin syömään oikeaa ruokaa, siinä kävellessä olin jo valinnut kartalta sopivan ravintolan minne menisin ensimmäisenä. Matkan varrella oli Pinos Altosin kylä, kävelin senkin läpi toivoen, että siellä olisi vaikka pieni kahvila. Jouduin pettymään, kylässä oli vain muutama talo, museo (joka sekin kiinni), ravintola (kiinni) ja oopperatalo. Tiellä kävellessä voi touhuta kaikenlaista samalla, laitoin viestiä muutamalle muulle vaeltajalle, josko joku haluaisi jakaa hotellihuoneen kanssani. Kukaan ei vastannut, joten varasin halvimman huoneen “the Palacesta”. Heti kun olin tämän tehnyt, Mountain goat vastasikin että hän on vähän perässäni Joe Coolin ja Yellow Cardin kanssa ja voisi tulla samaan huoneeseen.

Vähän ennen kaupunkia auto pysähtyi tien varteen viereeni ja sieltä nousi joku. Physics!!! Hänen kanssaan vaelsimme yhtä matkaa jonkun aikaa monta kuukautta sitten Montanassa ja Idahossa. Hän oli jo päässyt koko reitin loppuun ja oli nyt menossa isänsä kanssa vaeltamaan vähän lisää Gilan erämaahan. Vaihdoimme nopeasti kuulumiset ja sitten he jatkoivat matkaa. Olipa hauska nähdä!

Pinos Altosin oopperatalo on rakennettu 1860-luvulla

Silver Cityssä kävelin ensimmäisenä Denny’s ketjuravintolaan aamiaiselle. Mountain goat, Yellow card ja Joe Cool tulivat sinne myös kun olin jo ehtinyt tyhjentää lautaseni. Minulla oli vielä nälkä, joten kun he tilasivat aamupalaani, minä otin vielä lautasellisen pannukakkuja. Sitten kävelimme yhdessä vatsat täynnä kaupungin läpi majapaikkaamme, tosin Joe Cool ja Yellow card eivät majoittuneet “palatsissa”, vaan aivan vieressä olevassa Murray’s hotellissa. Vastaanoton ystävällinen Robert vaihtoi varaamani pienen huoneen isompaan ilman lisämaksua ja lupasi että saamme pestä pyykit hotellin pesukoneella. Kuuman suihkun jälkeen oli mukava saada puhtaat vaatteet päälle ja ottaa loppupäivä rennosti. Illalla kokoonnuimme porukalla läheiseen panimoravintolaan syömään. Oli halloween-ilta, mutta ilmeisesti Silver Cityssä ei mitään sen kummempia teemabileitä ollut. Muutama teemapukeutuja nähtiin, mutta se oli siinä. Bileporukalla oli iso air bnb-asunto vuokrattuna, saimme kutsun sinne pirskeisiin, mutta sänky houkutteli juhlimista enemmän.

Tämän kojun burritoja oli kehuttu joten olihan sellainenkin saatava

The Palace hotel

Vatsa murisi aamulla sen verran kovasti että oli pakko nousta jo puoli kahdeksan maissa ja lähteä katsomaan alakertaan, mitä hotellin "continental breakfast" tarjosi. Odotukset ei olleet suuret, siksi yllätyinkin iloisesti kun tarjolla oli kahvin ja pussipuuron lisäksi appelsiinimehua, banaania, muroja, jogurttia ja leivoksia.

Aamupäivällä kävin Mountaingoatin kanssa kävelemässä kaupungilla, tutkailemassa putiikkeja ja kierroksella paikallisessa museossa. Iltapäivällä olikin sitten hoidettava ruokaostokset seuraavalle etapille. En löytänyt kaasua keittimeeni retkeilyliikkeestä ja sieltä neuvottiin Walmartiin. Se vaan oli ihan toisella puolella kaupunkia. Kyselin hotellin vastaanoton Robertilta, pääseekö Walmartille bussilla. Hän ei tiennyt, mutta sanoi että hänenkin pitää käydä siellä ostoksilla ja pääsisin kyydissä. Walmartissakaan ei ollut kaasua, joten jouduin ottamaan sen huomioon ruokaostoksia tehdessä. Kylmää ruokaa ja kahvia siis luvassa vaelluksen viimeisinä päivinä. Ei haittaa! Ilta menikin sitten sängyssä löhötessä ja leffoja katsellessa. Ruokakaupasta olin ostanut ison laatikollisen pieniä suklaakuppikakkuja, tyhjensimme Mountain Goatin kanssa koko lootan.

Seuraavana aamuna emme pitäneet mitään kiirettä, söimme aamupalan rauhassa ja lähdimme liikkeelle vasta puoli kymmenen maissa. Emme voineet kävellä leipomon ohi pysähtymättä, vaan kävimme vielä hakemassa tuoreet mustikkaleivokset matkaan. Ensimmäiset 20 km oli taas asfalttitien reunaa. Liikennettä oli aika paljon eikä kaikki kuskit todellakaan väistäneet meitä. Joe Cool, Yellow card ja Lars tulivat vähän perässä. Aloitin taas uuden äänikirjan, Aivokirurgin muistelmat. Se kertoo Juha Hernesniemen urasta, vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Erilaisia leikkauksia kuvaillaan aika yksityiskohtaisesti ja vaikka en niistä kaikkea ymmärräkään, se on kiehtovaa kuunneltavaa.

Isolta tieltä käännyttiin hiekkatielle ja alusta muuttui kivikovasta asfaltista liian pehmeään hiekkaan. Kuin olisi kävellyt hiekkarannalla, joka askeleella upotti. Voisiko olla jotain näiden kahden ääripään välillä??? Onneksi pehmeää hiekkatietä ei kävelty koko loppupäivää, vaan pääsimme polulle joka kiemurteli pusikoiden keskellä ja nousi hissukseen kohti 2000 metriä. Maasto muistutti nyt Etelä-Kaliforniaa ja PCT:n viimeisiä kilometrejä. Auringonlasku oli kaunis ja hymyilin melko leveästi kun hämärä laskeutui ja sirkat sirittivät taustalla.

Täällä pitää taas katsoa tarkkaan minne telttansa pystyttää, koska kaktuksia on paljon. Veikkaan että ilmatäytteinen makuualusta ei tykkää kaktuksen piikeistä. Joe Cool ja Yellow card leiriytyivät myös lähelle, Mountain goat ja Lars taisivat olla jossain vähän edellä. Nyt menee silmät väkisin kiinni, sirkkojen siritys on paras unilaulu…

Tauolla lehmien juottopaikalla