Päivä 133: Teknisiä ongelmia

Pie Town - Mangas Mountain 40,9 km. Yht: 3951,6 km

Pahoittelut että päivityksissä on taas kestänyt! Pie Townin jälkeen oli niin kylmä että iltaisin ei pystynyt olemaan ilman hanskoja eikä puhelimella kirjoittaminen hanskat kädessä oikein onnistu. Nyt kun vihdoin pääsin taas yhteyksien ääreen, blogisovellus (Squarespace) päivittyi uuteen versioon ja on ihan erilainen kuin aikaisemmin. Olen yrittänyt jo kaksi tuntia selvittää miten saan tähän lisättyä kuvia, mutta en ole keksinyt. Joudutte nyt siis odottamaan niin kauan että saan asian selvitettyä.

Heräsin reilusti ennen seitsemää aamulla, mutta Toaster House oli niin hiljainen kaikkien nukkuessa, etten kehdannut alkaa touhuamaan ennen kuin kuulin kahvinkeittimen tutun röpötyksen. Talossa oli niin paljon porukkaa, että ihmisiä nukkui jopa keittiön lattialla. Halusin päästä melko pian liikkeelle, joten en lähtenyt ravintolaan aamupalalle, vaan kaivelin kaapista jotain syötävää.

Sää näytti upealta, aurinko paistoi eikä tuullut ollenkaan. Kannatti siis odottaa että huono sää menisi ohi. Yhdeksältä läksin Toaster Housen portista matkaan, kunhan Jefferson oli ensin ottanut minusta lähtökuvan portin edessä. Koko päivä olisi tiellä kävelyä, mutta se oli hiekkatie joten ihan mukava kävellä. Tämä oli itseasiassa taas vaihtoehtoinen reitti, virallinen CDT olisi mennyt asfalttitietä ja se ei nyt houkutellut. Vaihtoehtoisen reitin varrella oli myös paremmin vettä.

Puolivälissä matkaa pysähdyin Davila Ranchillä, jonne on rakennettu vaeltajille oma katos. Sieltä löytyy suihkut, pyykkikoneet, kaasukeittimet, jääkaappi ja wifi. Itse en nyt tarvinnut muuta kuin vesitäydennyksen ja lounaan. Myös Book ja B- saapuivat paikalle kun söin lounasnuudeleitani.

Davila ranchin jälkeen tie pieneni joka risteyksen jälkeen ja muuttui mutaiseksi. Olin kuvitellut ehtiväni kävellä melkein 50 km, jolloin olisin päätynyt jonkunlaiselle leirintäalueelle, mutta muta ja lumi hidasti etenemistä sen verran että luovutin 40 km kohdalla. Olen 2880 metrin korkeudessa ja taivas on kirkas, saattaa tulla aika kylmä yö.

Edellinen
Edellinen

Päivä 134: Kanjoniin vai ei

Seuraava
Seuraava

Päivät 131-132: Kotoisa Toaster House