Päivä 145: Piikikäs polku

KM 4684,4 - KM 4734,8 = 50 km. Yht: 4379,3 km

Heräsin kun taivaanrannassa alkoi jo vähän näkyä valoa, taas toivoin että olisin voinut keittää kahvit ja nauttia kupillisen samalla kun odotan auringon nousevan. Mutta meni se ilmankin, muut nukkuivat vielä ja yritin olla rapistelematta ruokapussejani.

Lars oli leiriytynyt vähän edempänä kuin me, löysimme hänet pakkaamasta reppuaan noin 15 minuutin kävelyn jälkeen. Yhdessä jatkoimme matkaa piikikkäitä puskia ja kaktuksia kierrellen. Varsinaista polkua ei taaskaan ollut, ihan muutamassa kohdassa se taas kuin vahingossa löytyi, kadotakseen taas kohta uudelleen. Jalat oli meillä kaikilla ihan naarmuilla piikikkäistä oksista, niitä ei voinut välttää vaikka kuinka yritti.

Maisema ei päivän aikana juuri vaihtunut, sitä samanlaista pusikkoa koko ajan. Kaikilla oli kuitenkin tosi hyvä fiilis, raja lähestyi lähestymistään ja samalla myös vaelluksen loppu. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin surullinen sen takia, päin vastoin. Tauot pidettiin vesipaikoilla, ensimmäinen oli 12 km jälkeen tien varteen jätetty kaappi jossa oli kanistereita. Tässä kohtaa saimme myös viestin Bookilta, jonka oli pitänyt tulla kanssamme samalla kyydillä pois rajalta. Hän olikin päässyt sinne aikaisemmin eikä siksi tarvinnut enää kyytiä. Vähän tylsä temppu siinä mielessä, että kyyti on kallis ja siksi olimme keränneet porukan jakamaan kustannukset. Mutta koska Larsilla ei ollut vielä kyytiä, hän pääsisi nyt Bookin tilalle!

Lounastauko pidettiin ison pyöreän vesitankin varjossa. Tankissa oli pieni reikä, josta suihkusi vettä jatkuvana virtana. Siitä oli kätevä täyttää vesipullot. Ohi ajava rajavartija pysähtyi juttusille ja onnitteli hienosta saavutuksesta, olimme melkein perillä.

Auringonlasku ei ollut aivan yhtä värikäs kuin edellisenä päivänä, mutta hieno kuitenkin. Saavuimme seuraavalle vesitankille juuri kun pimeä laskeutui aavikolle ja kojootit aloittivat konserttinsa jossain kauempana. Tankilta oli onneksi enää noin kilometri tielle, reitillä pysyminen pimeässä on täällä hyvin haasteellista kun kunnon polkua ei ole. Jatkoimme matkaa tiellä vielä pari tuntia, kunnes löysimme sopivan leiripaikan ja kaivauduimme makuupusseihimme täyden kuun kuun ja tähtitaivaan alla.