Päivä 136: Jalat kastuu
Gila river alku - Big Bear Creek 40,7 km. Yht: 4091,2 km
Yö Gilan varrella oli kylmin koko reissulla tähän mennessä. Teltassa sisällä mittari näytti -5 astetta ja meitä oli siellä kuitenkin kaksi. Ulkopuolella oli varmasti vielä ainakin pari astetta kylmempää. Lähdimme liikkeelle vasta kun aurinko alkoi nousta. Joki kiemurteli syvässä uomassa joten menisi vielä jonkun aikaa ennen kuin aurinko alkaisi lämmittää. Puolisen tuntia pystyimme välttämään kenkien kastelun, mutta tiesimme että se olisi väistämättä edessä. Polku ylitti joen kymmeniä kertoja 10 km matkalla, samalla kanjonin reunat nousivat yhä korkeammalle ja entistäkin jyrkempinä. Vesi oli tosi kylmää, jokainen vähänkin leveämpi ylitys vei tunnon jaloista hetkeksi. Joki ei enää tulvinut, vaikka vesi olikin edelleen normaalia korkeammalla. Syvimmässä ylityksessä vesi ulottui minua melkein vyötärölle, mutta virtaus ei ollut vaarallisen voimakas. Meillä oli tosi kiva päivä kun seikkailimme eteenpäin pitkin kanjonia. Hidasta se oli kun välillä piti kiipeillä tulvavesien siirtelemien puiden ylitse, mutta sen suurempia ongelmia ei ollut. Sää oli hieno, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötilakin oli oikein miellyttävä.
10 kilometrin jälkeen tulimme risteykseen jossa piti päättää jatkammeko jokea pitkin vai nousemmeko ylös kanjonin reunalle. Lounastauolla olimme tehneet ruokainventaarion ja todenneet että jokireitillä eteneminen on sen verran hidasta että ruoka ei riitä meillä kummallakaan seuraavaan kylään asti. Nousimme siis polkua ylös kanjonista, mukava havunneulasten pehmustama polku jatkui metsässä jossa Poderosamännyt kohosivat taivaisiin niin korkeina että meinasin mennä nurin kun tähyilin niiden latvoja.
Metsässä oli yllättävän paljon vettä, vähän väliä sain hyppiä pienten purojen yli. Päivä oli ollut niin lämmin että elättelin toiveita lämpimästä yöstä. Auringon laskeuduttua lämpötila laski nopeasti, mutta silti ei tuntunut yhtä kylmältä kuin edellisenä päivänä. Teimme pedit havunneulasten päälle, en edes pystyttänyt telttaa koska halusin katsella tähtiä. Ennen nukkumaan menoa B- etsi kiven ja sanoi että aina pitää olla “kill rock” käden ulottuvilla. Tämä oli kuulemma opetettu ranger-koulutuksessa, kill rockilla voi lyödä tai heittää jos joku hyökkää yöllä päälle. Selvähän se, minäkin kävin etsimässä sopivasti nyrkkiin mahtuvan kiven vaikka en uskonut että kukaan tai mikään yöllä hyökkäisi.
Lämpimästä makuupussista oli mukava tiirailla tähtiä puiden latvojen yllä. Metsässä oli hyvin hiljaista, ei kuulunut muuta kuin tuhina viereisestä makuupussista.