Barev!!!
PÄIVÄ 1: HADRUT - TOGH, 14 KM
Aamuinen bussikyyti Stepanakertistä Hadrutiin oli vähintään yhtä jännä kuin eilinen autokyyti. Edes bussilippua ei saanut ostettua ilman passien kopioimista. Bussi oli täyteen ahdettu ja meidät työnnettin suoraan takapenkkiin. Liikkeelle lähdettyämme olin kiitollinen takapenkistä, kuski ajoi nimittäin todella lujaa, mutta bussin perältä sitä ei niin huomannut.
Hadrutissa täytettiin vesipullot kylän julkisesta vesihanasta, sellainen löytyy täällä joka kylästä. Päätin olla rohkea (tai tyhmä) ja juoda hanavettä, saa nähdä miten käy. Lounaaksi ostettiin vielä juustoa ja armenialaista "lavash" leipää. Siinä kesken ostosten poliisit tulivat kauppaan ja pyysivät meiltä passeja. Kirjoittivat tietomme ylös ruutupaperille ja toivottivat onnea matkaan. Sitten vaan suunta kohti Hadrutin kylän reunalla sijaitsevaa kirkkoa, josta Janapar trail alkaa.
Melkein koko päivä käveltiin pientä metsätietä, jolla ei tullut vastaan kuin muutama paikallinen. Ympärillä levittäytyi kauniita kukkaketoja, hirveä pörinä ja sirkutus kuului koko ajan, kun linnut ja hyönteiset hoitivat asioitaan. Ensimmäiset 10 kilometriä oli ylämäkeä, kunnes pääsimme seuraavan harjanteen päälle, jolta määränpää melkein jo näkyikin. Katsoimme erityisen tarkkaan kaikki reittimerkit ja jos jostain puuttui sellainen, se merkittiin muistiinpanoihin. Janapar Trailin perustaja Raffi, oli pyytänyt että tarkistaisimme yhden uuden reittimahdollisuuden, joten tiellä kävelyn sijaan lähdimme rämpimään pellolle, jossa kasvoi ikävän paljon kaikenlaista piikikästä. Koska meillä molemmilla oli shortsit, tupsahdimme hetken kuluttua takaisin tielle sääret verillä ja totesimme, että tämä reitti ei pääse jatkoon.
Toghin kylässä kaikki vastaantulijat tervehtivät, lapset huusivat "Barev!" (=Terve!) Ja juoksivat kikattaen nurkan taakse piiloon. John menee melkein paikallisesta, koska on tumma ja armenialaisten isovanhempien piirteet paistavat amerikkalaisen olemuksen läpi. Minua luullaan yleensä venäläiseksi, ja näköjään onkin iloinen yllätys, kun olenkin suomalainen.
Toghissa kaupan kulmalla oli kyltti "hotel" ja nuolen osoittamassa suunnassa pikkuinen peltikattoinen talonrähjä. Onnistuimme ilmeisesti herättämään talon isännän päiväunilta, hän tuli avaaman oven unisen näköisenä. Emme olleet ilmoittaneet tulostamme, mutta Artur otti meidät lämpimästi vastaan. John oli yöpynyt hänen luonaan ennenkin tehdessään reitin kunnostustöitä. Pystytimme teltat hänen puutarhaansa, pääsimme suihkuun ja saimme illallistakin!
PÄIVÄ 2: TOGH - AZOKH, 15,6 KM
Artur laittoi meille aamupalaa; hats-leipää, paistettua kananmunaa, juustoa, tomaattia, kurkkua ja vihreitä yrttejä sekä teetä. Tällaisen kattauksen voi näköjään saada täällä eteensä mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Heti aamupalan jälkeen lähdimme nousemaan Toghin vieressä kohoavalle kukkulalle, jonka rinteellä sijaitsi Gtchavankin vanha luostari, joka on vallan jätetty heitteille. Sisäpuolella seinissä ja katossa on graffiteja, yksinäinen lepakko lenteli nurkasta nurkkaan.
Kukkulalta laskeuduttiin pientä hiekkatietä alas joen varteen, jota seurattiin melkein Azokhin kylään asti. Meillä oli muutaman kotimajoituksen tiedot, eli omistajien nimet. Kylän keskustassa oli kauppa, josta menimme kyselemään Zoya-nimisen henkilön perään. Tokihan kauppias hänet tunsi ja soitti heti, että täällä olisi pari turistia majapaikkaa vailla. Kaupan edessä pyörinyt 12-vuotias Andrei käskettiin näyttämään meille tie Zoyan luo. Viiden minuutin kävelyn jälkeen Zoya jo vilkuttikin ylempää rinteestä. Hän asui yksin isossa talossa korkealla rinteessä, olohuoneen isoista ikkunoista oli hienot näkymät alas kylään. Zoya oli kova puhumaan, valitettavasti osa jutuista meni Johniltakin ohi, Karabahissa puhutaan aika erilaista armeniaa kuin Jerevanissa. Ensin juotiin kahvit. Sitten teet. Sitten käytiin katsomassa kanoja ja kasvimaata sekä kukkaistutuksia. Zoya tuntui olevan aikamoinen touhutäti, ikää en uskalla edes arvata. Pääsimme suihkuun ja jopa pesemään vaatteet pesukoneessa.
Naapurit virittelivät tulia "leipäuuniin", sitäkin kävimme ihmettelemässä. Maahan kaivettu kuoppa "tonir," on vuorattu kivillä, sinne tehdään tulet, kun hiillos on valmis, kuopan seinustoille läiskitään taikinaa. Leivät paistuvat muutamassa minuutissa ja tuore "hats" on taivaallisen hyvää. Illallisen jälkeen kömmin telttaan Zoyan pihalla. Nukkumisesta ei vaan tullut mitään kun kylän kaikki eläimet; koirat, aasit, lehmät ja kukot halusivat huutaa yhtä aikaa.
PÄIVÄ 3: AZOKH - JOEN VARSI, 21,3 KM
Zoya antoi meille mukaan leipää sekä kakkua ja saattoi meidät risteykseen, mistä polku alkaa. Lehmät oli ihmeissään kun joku muukin käytti heidän polkuaan. Nousimme metsän läpi ylös harjanteelle, josta polku laskeutui toisella puolella Shekherin kylään. Kyselimme kylän kauppiaalta vesihanaa, hän täyttikin pullomme kaupassa.
Matka jatkui kohti Karmir Shukan kylää, jossa polku tekee pitkän mutkan kylän takana olevalle kukkulalle, koska siellä on iso puu. Puu on pari tuhatta vuotta vanha ja sen onton rungon sisään mahtuisi helposti ainakin parikymmentä ihmistä. Kylää ohittaessa eräästä vajasta kuului hihkaisu ja leveästi hymyilevä viiksekäs nainen riensi luoksemme lämmin hats-leipä käsissään! Leipä repun päälle sidottuna jatkoimme taas eteenpäin. Matkalla puun luokse törmäsimme viiteen mieheen, jotka olivat juuri virittelemässä piknikkiä puiden varjoon. He kutsuivat meidätkin syömään, mikä sopikin loistavasti, koska meillä oli kyllä leipää mutta ei mitään sen päälle. Viltille oli aseteltu taas tomaatit, kurkut, juustoa, leipää, jotain lauantaimakkaran tapaista ja nuotiolta tuli vielä grillattua perunaa. Tarjolla oli paikalliseen tapaan tietysti myös vodkaa.
Vatsat täynnä jatkoimme ison puun luokse, otimme pari kuvaa ja lähdimme kävelemään alas kohti Karmir Shukaa. Matkaa sinne oli vain pari kilometriä, mutta siinä ajassa ehdittiin kastua ihan läpimäräksi kun ukkoskuuro heitti vettä ja rakeita niskaamme. Karmir Shukassa pysähdyimme kaupalle miettimään, jatkammeko vielä matkaa. Pari miestä kävi jututtamassa meitä, kuultuaan minkälaisella matkalla olemme, he hakivat meille kaupasta pari limpparia, leipää ja banaania.
Halusimme välillä telttailla kotimajoituksen sijaa, joten kävelimme vielä viisi kilometriä lisää ja pystytimme teltat joen varteen.
