Ylämaan seikkailu jatkuu
Viikko vaellusta Skotlannin ylämailla ei tietenkään riittänyt mihinkään, olin vasta päässyt vauhtiin. West Highland Wayn käveltyäni majoituin Fort Williamissa hostelliin, palkitsin itseni illallisella paikallisessa pubissa ja tein sotasuunnitelman seuraavaa päivää varten. Kohteena Brittein saarten korkein vuori, Ben Nevis (1344m).
Skotlannin sää kun ei ole maailman aurinkoisin, vuori on pilvessä suurimman osan vuodesta. Olin siis iloisesti yllättynyt kun lähdin aamulla liikkeelle auringon paisteessa. Polulla ei vielä silloin ollut ruuhkaa ja nekin vähät jotka siellä jo hikoili, jäivät taakse. Viikon vaelluksesta alkulämmittelynä taisi siis olla hyötyä.
Vuorella oli vielä jonkun verran lunta, reitti on onneksi merkattu kivikasoin joita seuraamalla pääsee turvallisesti huipulle asti. Reitiltä ei kannata lähteä seikkailemaan muualle, lumi kasaantuu usein jyrkkien reunojen lähettyville ja varomaton vaeltaja saattaa pian tipahtaa lumilipan läpi tyhjyyteen. Huipulla käy yli 100 000 ihmistä vuosittain, mutta se on silti oikea vuori, jolla sääolosuhteet saattavat muuttua hetkessä ja näkyvyys olla toisinaan vain pari metriä. Hyvä tuuri sään suhteen jatkui ylös asti ja huipulla sain mutustella evääni ihaillen upeita näkymiä alas Fort Williamin ja Loch Linnhen suuntaan. Opaskirjassa kehotettiin varaamaan viisi tuntia kiipeämiseen ja pari tuntia laskeutumiseen, onnistuin kuitenkin tekemään koko reissun alle viidessä tunnissa. Alaspäin hypellessä vastaan tuli paljon porukkaa, joiden ilmeestä päätellen se viisikin tuntia voi olla joillekin liian lyhyt aika...
Fort Williamista ajelin bussilla Isle of Skyelle, jossa vuokrasin auton yhdessä kanadalaisen Steven kanssa. Olisin halunnut vaeltaa myös Skyen saarella, mutta siellä ei ole hyvin merkittyjä reittejä, enkä halunnut lähteä yksin erämaahan. Saari on sen verran iso, että autolla sen näkee parhaiten. Kierros aloitettiin asiaan kuuluvasti Taliskerin viskitislaamosta. Vaikka kyseinen viski ei suosikkini olekaan, oli mielenkiintoista käydä tutustumassa sen valmistukseen. Steve huolehti maistamispuolesta, olin selkeästi valinnut väärän päivän olla kuskina... Saaren ympäri ajellessa meni koko päivä, matkan varrella on kuvauksellisia pikkukyliä, yksi vanha linnakin ja tietenkin hienoja maisemia. Old man of Storr on näkemisen arvoinen kalliomuodostelma saaren itäpuolella, pienen kävelymatkan päässä tieltä.
Skyen saaren jylhät Cuillin Hills vuoret olisivat kovasti houkutelleet, mutta päätin kuitenkin lähteä vielä kohti itää ja Cairngormsin kansallispuistoa, koska siellä olisi enemmän merkittyjä vaellusreittejä. Talvisin Cairngorm mountains on Skotlannin suurin laskettelukeskus, kesäisin suosittu paikka vaeltamiseen. Glenmoren leirintäalue on järven rannalla, ympärillä kohoavat yli 1000 metriset vuoret ja vaellusreitit lähtevät ihan vierestä. Parin päivän aikana ehdin kivuta useamman vuoren huipulle, tosin Skotlannin toiseksi korkein vuori Ben Macdui (1309m) jäi valloittamatta koska siellä oli vielä liikaa lunta. Noh, jää jotain seuraavaankin kertaan. Skotlanti on ehdottomasti luontoihmisen unelmakohde, tai viskiharrastajan, tai golfin pelaajan. Ruokaharrastajien kannattaa sen sijaan mennä jonnekin muualle...
Fort William oli sateen jälkeen hyvin hiljainen.
Ben Nevisin polullakin oli vielä hiljaista.
Lumiraja tuli vastaan noin tuhannen korkeusmetrin kohdalla.
Huipulla!!!
Opintomatka Taliskerin tislaamoon.
Old man of Storr
Famous grouse?
Loch Morlich ja Cairngorm vuoret.