Pilvien yläpuolelle
Aklimatisoitumiskierroksen viimeinen rutistus oli nousu kakkosleiristä kolmoseen. Korkeuseroa leirien välillä on 800 metriä, joka näissä korkeuksissa on jo melkoisen paljon. Oltiin kakkosleirissä jo pari päivää silmäilty sitä jyrkkää mäkeä, jota lähdettäisiin nousemaan. Näytti pahalta, mutta ei sitten loppujen lopuksi tuntunut siltä. Ensimmäisen jyrkän osuuden yläpäässä juotiin kupit teetä ja jatkettiin sitten hissukseen loivempaa harjannetta kohti 350 metrin jyrkkää nousua. Erityisesti tämä viimeinen nousu oli kakkosleiristä näyttänyt hurjalta, kun siinä taapertavat ihmiset näkyivät vain pieninä "muurahaisina" isossa valkoisessa rinteessä. Tuulikin yltyi tässä vaiheessa, aikaisempina päivinä ei ollut tuullut juuri ollenkaan, mutta nyt piti piiloutua hupun suojiin kun viima puhalsi rinteestä irtolunta kasvoille.
Toisaalta jyrkkää mäkeä on helpompi nousta, kuin loivaa. Sitä vain tuijottaa edessä nousevan kantapäitä, keskittyy yhteen askeleeseen kerrallaan ja nousumetrejä tulee nopeammin. Kun nousu on niin jyrkkä, että ylös katsominen vie tasapainon, on parempi kun ei vilkuile ympärilleen. Jossain vaiheessa tätä 350 metrin nousua alkoi päätä jomottaa. En kuitenkaan huolestunut siitä, aurinko paistoi ja olo oli muuten loistava. Kolmosleiri oli pystytetty heti jyrkänteen yläpäähän, joten tällä kertaa säästyttiin "ehkä sitten seuraavan kumpareen takana"-ilmiöltä.
Päänsärky vain paheni ja muutenkin alkoi ällöttää ajatus nuudeleista tai yleensäkään mistään ruoasta. Painuin siis vain telttaan ja yritin keskittyä veden juomiseen, ettei korkeassa ilmanalassa alati vaaniva nestehukka pahenna tilannetta entisestään. Yöllä tuuli vielä yltyi entisestään ja vaikka sain päänsärystä huolimatta nukuttua ihmeen hyvin, oli hetkiä kun vain kuuntelin tuulen ulvontaa makuupussini uumenista. En ollut aikaisemmin yöpynyt näin korkealla, joten olin yllättynyt ja tyytyväinen siitä, että sain kuitenkin jonkun verran nukuttua.
Aamuun mennessä teltan pinta-ala oli pienentynyt puolella, kun tuulen pöllyttämä lumi oli painanut teltan seinää toiselta puolelta. Päänsärky oli kuitenkin poissa ja vaikka jonkun verran heikotti kun en ollut syönyt muuta kuin puolikkaan proteiinipatukan, olo oli muuten ihan kohtalainen. Ei muuta kuin kengät jalkaan, kamat rinkkaan ja alas päin! Päivä oli pitkä, laskeuduimme koko matkan kolmosleiristä ykköseen. Yöllä satanut lumi oli pehmeää ja upotti melkoisesti, myöhemmin päivällä se muuttui sohjoksi kun aurinko alkoi lämmittää. Pääsimme kuitenkin kunnialla takaisin ykkösleiriin, jossa viettäisimme seuraavaksi muutaman vapaapäivän leväten ja valmistautuen huiputukseen!
Polku kakkosleiristä ylöspäin. Ei näytä tässä kovin pahalta.
Tassua toisen eteen, kakkosleiri näkyy alhaalla.
Tankkaustauko ja sitten matka jatkuu oikealla näkyvää harjannetta pitkin.
Melkein perillä, nousua jo lähes 800 metriä kakkosleiristä.
Vihdoin kolmosleirissä (6100m) ja yhdellä jos toisellakin otsaa jomottaa.
Vuorikiipeilyn tähtihetkiä: päähän sattuu ja mahassa velloo.