Käristettyä kiipeilijää, olkaa hyvät!

Kaiken sen lepäilyn jälkeen koitti vihdoin aika lähteä ylöspäin, matkanteko ykkösleiristä kakkoseen aloitettiin neljältä aamuyöllä. Kirkas kuunvalo valaisi polkua kun ylitimme moreeniharjanteita ja jäätikköä ennen auringonnousua. Noin tunnin kävelyn jälkeen laitettiin jääraudat jalkaan ja muodostettiin kaksi köysistöä. Tästä alkaisi railoinen jäätikkö ja varsinainen ylämäki. Yöllä ei onneksi ollut edes kylmä, vain muutama aste pakkasta ja pian aurinkokin alkaisi lämmittää.

Jouduimme hyppimään monien railojen yli, joista osa oli sen verran leveitä, että vähän jännitti riittääkö vauhti. Oppaamme Andrei auttoi nykäisemällä köydestä lisää vauhtia ettei loikka jäänyt vajaaksi. Railoisimman osuuden jälkeen mäki jyrkkeni, jyrkimpään kohtaan oli laitettu muutama köysi, ettei pääse tipahtamaan kovin kauas jos vaikka kompastuu. Aurinko nousi ja pian saikin jo vähentää vaatetta. Ykkös- ja kakkosleirin välillä on kohta, jota kutsutaan "paistinpannuksi"; aurinko heijastaa ympärillä kohoavista lumisista rinteistä, ei tuule ollenkaan ja siellä tosissaan tuntee olevansa "käristettävänä". Lumella iho palaa todella helposti ja nenän sekä poskipäiden lisäksi huohottava kiipeilijä voi polttaa myös kitalaen, alahuulen sisäpuolen tai vaikkapa sieraimet. Edellä mainitut paikat voi tietysti yrittää peittää jollain, mutta kun hengittäminen on muutenkin raskasta, ei tee mieli laittaa mitään suun ja nenän eteen. Itselläni taisi palaa sieraimet, koska niistin verta melkein koko loppureissun.

Ykkösleiristä kakkoseen on yllättävän pitkä matka (nousua 900 m, matkaa yli 10 km ja aikaa meni yhdeksän tuntia), kun vihdoin nousimme viimeisen kumpareen päälle ja saimme kakkosleirin näkyviin, oli edessä vielä "paistinpannun" ylitys ennen kakkosleiriin saapumista. Päivä oli pitkä ja raskas, voimat tuntui loppuvan ihan täysin viime metreillä ja vielä noin 100 metriä ennen leiriä oli pakko istua tauolle. Leirissä meille oli valmiina kahden hengen teltat, täällä tultaisiin viettämään seuraavat kaksi yötä ennen kolmosleiriin siirtymistä. Kakkos- ja kolmosleirissä meidän oli itse tehtävä ruoat ja sulatettava juomavetemme lumesta. Iltapäivällä kun aurinko paistoi kuumasti ja lumi alkoi sulaa, leirin vieressä (noin 100 metriä ylämäkeen, eli puolen tunnin reissu) oleville kallioille ilmestyi pieni vesiputous josta sai kätevästi täytettyä kaikki juomapullot. Jotenkin sitä osaa arvostaa oman kodin keittiön hanaakin nykyään ihan erilailla...