Mt Aspiring national park osa 2
Samalla lailla kuin auringonlasku, aamun sarastus on jotenkin maaginen hetki. Olit sitten metsässä, meren rannalla, vielä hieman uinuvassa Helsingin keskustassa tai vaikkapa vuorilla. Mt Aspiringin kansallispuistossa aamu valkeni todella kauniina, pilvettömän taivaan sinisyys vahvistui hetki hetkeltä hempeän vaalean sinisestä vahvaan siniseen, joka ennusti kaunista päivää.
Jopa aamupissalle meno tuntui juhlavalta hetkeltä, majan wc nimittäin sijaitsi jyrkänteen reunalla, mitä hienoimmalla paikalla. Valitettavasti ovi oli majalle päin, joten en kehdannut jättää sitä auki siellä istuskellessa. Ja se aamukahvi. Ihan sama kuinka kamalaa pikakahvia on matkassa, tällaisena hetkenä se maistuu vähintään yhtä hyvälle kuin italialainen espresso Caprin saarella. Aamupalan ja rauhassa nautitun kahvin jälkeen heitin repun selkään, hyvästelin muut majassa yöpyneet ja lähdin tallaamaan alamäkeen, takaisin kohti laakson pohjaa. Suunnitelmani oli nousta sieltä laakson vastakkaisella rinteellä näkyvälle Liverpool hutille. Miettisin sitten siellä, jäänkö yöksi vai jatkanko matkaa.
Olin jo hyvän matkaa kävellyt alamäkeen, kun tajusin, että yksi kea oli lähtenyt seuraamaan minua. Se lensi aina vähän matkaa eteenpäin polun varteen ja odotti siellä kunnes olin ohittanut sen. Polku oli sen verran epätasainen, että se vaati kaiken huomion. Kun pysähdyin jotta voin katsella maisemia, kea odotti taas vähän alempana. Se saattoi minut puurajaan asti, jossa saattovuoro luovutettiin pyrstöään levittelevälle Fantailille.
Laakson pohjalla ylitin taas joen, joka oli näin aikaisin aamulla vielä jäätävämpi kuin edellisenä päivänä. Laakso oli tästä kohtaa niin kapea, että toisella puolellakin polku lähti saman tien nousemaan jyrkästi ylöspäin. Vastaan tuli muutamia ihmisiä, kapealla polulla ohitus on aina vähän monimutkaisempi projekti; minne väistää kun ei oikein ole tilaa, reitti on jyrkkä ja kaikilla on isot reput selässä. Välillä sain taas kiskoa itseäni ylöspäin puiden juuria apuna käyttäen, voi miten hauska reitti! Tunsin olevani elämäni kunnossa, selviäisin minkälaisesta polusta hyvänsä! Olinhan juuri kävellyt kokonaisen maan halki! Vaikka olen aina urheillut paljon, tällaista kestävyyttä en ollut ennen kokenut; pois alta risut ja männynkävyt! Hymy korvissa putkahdin ulos metsästä puunrajassa ja heti minut palkittiin upealla näkymällä Mt Aspiringille. Ei ihme, että maorit ovat nimenneet sen "kimaltelevaksi vuoreksi", niin kaunis se on. Sitten tein virheen. "Kiipeän vähän ylemmäksi, niin saan paremman kuvan." Kun olin päässyt mielestäni hyvään paikkaan, vuori oli kadonnut pilviverhon taakse, eikä tullut esiin enää koko päivänä. Onneksi kuva vuoresta on nyt säilötty mieleeni, toki sieltä en voi sitä teille esitellä.
Liverpool hut oli hieman alempana kuin French Ridge hut, mutta upealla paikalla sekin. Mt Aspiring näkyisi tuvan ikkunasta, jos ei olisi pilvessä. Paikalla oli jo muutama vaeltaja; vanhempi amerikkalainen pariskunta, sekä heidän tyttärensä. Selvisi, että tytär oli myöskin juuri kävellyt Te Araroan, ja retkeili nyt pari viikkoa vanhempiensa kanssa, ennen kotiinpaluuta. Hän oli kävelyt pari viikkoa minua edellä, oli hauska vertailla kokemuksia. Söin lounaan ja päätin jatkaa matkaa, koska tuvalle oli tullut taas lisää porukkaa ja kaikki olivat jäämässä sinne yöksi. Petipaikkoja oli kyllä kymmenelle, mutta halusin nukkua teltassani vielä yhden yön. Laskeuduin taas alas laakson pohjalle ja kävelin Aspiring Hutille, jonka pihalla on mahdollista leiriytyä. Sama vanhempi puistonvartija otti minut ystävällisesti vastaan majalla ja kyseli kuinka retkeni oli mennyt. Juttelin hänen kanssaan pitkät pätkät, vuorikiipeilytarinoita Uuden-Seelannin vuorilta olisi varmasti riittänyt vaikka koko illaksi.
Hietasääskiä oli tällä leiripaikalla niin paljon, että pakenin niitä telttaani ja nukahdin jo hyvissä ajoin. Olin sopinut Guntan ja Benin kanssa treffit parkkipaikalle seuraavalle aamulle, sinne on matkaa 9 km, eli aikaa pitäisi varata pari tuntia. Olin parkkipaikalla jo hyvissä ajoin, jätin ylimääräiset kamppeet autoon ja lähdimme vielä yhdessä kävelemään Rob Roy-polulle, joka on suosittu päiväretki saman nimisen jäätikön luokse. Matkaa tulee edestakaisin 10 kilometriä, eikä korkeuseroja ole paljon. Päivästä tuli taas upean aurinkoinen, mikäs se mukavampaa kuin istua kivellä syömässä eväitä hyvässä seurassa ja ihmetellä yläpuolella olevaa auringossa kimaltavaa jäätikköä. Tässä kansallispuistossa riittäisi vaikka kuinka paljon mielenkiintoisia ja haastavia polkuja käveltäväksi, toivottavasti pääsen tutkimaan niitä joskus vielä lisää.
French Ridge Hut - Liverpool Hut - Aspiring Hut, 12 km, nousua 500 metriä, laskua 1500 metriä, 7 h.Aspiring Hut - Rasberry Flat p-paikka 9 km, Rob Roy Track 10 km
