Krooninen vuoristotauti - Oireet ja hoito

Minun vuorivillitykseni taisi saada alkunsa vuonna 2006 Borneossa, Mount Kinabalulla. Nähtyäni auringonnousun vuoren huipulta (4095m), pilvien ja sademetsien levittäytyessä alapuolella, ei maailma ollut enää samanlainen. Siinä vaiheessa en sitä itse tajunnut, mutta sinne jäi "pikkusormi" ja tässä vaiheessa on kyllä mennyt koko käsi.

Borneosta matka jatkui mm. Uuteen-Seelantiin ja Indonesiaan, joissa könysin useamman hienon tulivuoren huipulle. Olin vuosikausia seurannut Veikka Gustafssonin seikkailuja maailman korkeimmilla vuorilla, siitä kasvoi vimma päästä Nepaliin näkemään näitä vuoria lähempää. Kun vihdoin pääsin sinne ja kuljin kolme viikkoa Annapurnan upeissa maisemissa, hengittämässä raikasta vuori-ilmaa ja kokemassa vuoristo-olojen haasteista selviämisen, olikin jo myöhäistä. Kotona aloin taas haikailemaan vuorille ja eräs ystäväni sanoikin että "aika paha tuo sun krooninen vuoristotauti". Niinpä.

Heille, jotka eivät tunne vuoristotautia tiedoksi, että kroonista vuoristotautia ei ole olemassakaan, mutta se oli aika osuvasti sanottu. Jos siis tunnet palavaa halua päästä vuorille, eikä päivääkään mene ettetkö miettisi niitä kauniita maisemia tai kuinka hienoa olisi katsella alaspäin jostain korkealta, sinulla saattaa olla krooninen vuoristotauti.

Hyvä juttu tässä taudissa on se, että se ei (yleensä) heikennä terveyttäsi, eikä lyhennä elämääsi, päinvastoin. Krooninen vuoristotauti saa vuorimatkoista haaveilevat treenaamaan enemmän ja pitämään itsensä hyvässä kunnossa tulevia vuorimatkoja varten. Oireisiin kuuluu myös haaveilu, joka saattaa toisinaan haitata keskittymistä, esimerkiksi töissä. Jos epäilet että läheiselläsi on krooninen vuoristotauti, varo, koska se saattaa tarttua. Sairastunut henkilö yrittää todennäköisesti raahata sinutkin vuorille. Jos hän siinä onnistuu, on tartunta lähes aina jo tapahtunut.

Koska tautia ei olla laajemmin vielä tutkittu, hoitomuotoja ei toistaiseksi ole muita kuin sairastuneen vieminen vuorille. Monessa tapauksessa sairastunut hoitaa kyllä itse itsensä sinne, ennemmin tai myöhemmin. Tämä hoitomuoto ei vain ole kovin tehokas, sillä kotiin palaamisen jälkeen oireet yleensä tulevat ajan mittaan takaisin, entistä voimakkaampina. Hoidossa on myös muutamia huonoja puolia; se on usein kallista ja hoidon ajan on oltava pois töistä. Se saattaa myös aiheuttaa sivuoireita muun muassa suolistoloisten, hiertymien ja sen oikean vuoristotaudin muodossa. Mutta jos näistä selvitään, on potilas hoidon onnistuessa yleensä erittäin onnellinen!

Mitä tahansa teetkin, älä missään nimessä kiellä sairastunutta lähtemästä vuorille, sillä se jos mikä saa oireet pahenemaan ja näissä tapauksissa on havaittu myös vakavaa masennusta. Kokonaisia ystävyys- ja seurustelusuhteita on päättynyt tästä syystä, joten läheisen tuki on tässäkin sairaudessa tärkeää!

Ja eikun vuorille!!!