Hyvästit vaelluskengille
Tilasin ne nettikaupasta keväällä 2009. Edelliset kengät olivat silloin tulleet tiensä päähän ja uusien valinta oli kaikkea muuta kuin helppoa. Uusiksi matkakumppaneiksi valikoitui pitkän vertailun jälkeen Lowan nahkaiset Tiibet lady-mallin vaelluskengät. Puoli päivää tallustelin niillä sisätiloissa ja rakastuin heti! Edelliset vaelluskenkäni olivat nekin alkuun hyvät jalassa, mutta jostain syystä sain niistä aina rakkoja. Näin jälkeenpäin asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen että ne olivat vähän liian pienet ja kyllähän se on niin, että liian pieni kenkä hiertää.
Mutta ei nämä, kertaakaan ne eivät ole hanganneet kantapäitäni rikki ja ne on aina ilo laittaa jalkaan. Joku on joskus sanonut että hyvät nahkaiset vaelluskengät kestää helposti kymmenenkin vuotta, nyt on kuitenkin mennyt vasta 4 vuotta. On kyllä ihan mahdollista että olen siinä ajassa vaeltanut saman verran kuin keskiverto retkeilijä vaeltaa kymmenessä vuodessa. Kenkäni ovat tallanneet muun muassa kolme kertaa Annapurna circuitin, käyneet neljä kertaa Everestin perusleirissä, kerran Annapurnan perusleirissä ja Poon Hillillä, vaeltaneet 8 päivää Intian Himalajalla ja West Highland Way sekä Cairngormsin kansallispuisto Skotlannissa on myös nähty. Puhumattakaan Suomen retkikohteista ja talvella olen kyllä käyttänyt niitä ihan kaupungissakin. Kenkiä on jo jouduttu parsimaankin pariin otteeseen, kuten kerroinkin jutussani nepalilaisesta Kenkä-sedästä, pohjan kuviot ovat kuluneet lähes pois ja nauhoja on mennyt jo ties kuinka monet.
Taidan vielä kaikkien näiden vuosien ja yhteisten askelten kunniaksi pestä ja rasvata kenkäni vielä kerran, voihan niillä jonkun pienen retken tehdä vaikkapa Nuuksioon tai lähimetsiin. Himalajalle ne eivät kuitenkaan enää kelpaa. Uudet on onneksi helppo pistää tilaukseen, haluan ehdottomasti saman mallin popot taas matkakaveriksi!
Nepalin poluilla pölisee.
Bootsit Ben Nevisillä Skotlannissa.
Neljä yhteistä vuotta ja paljon kilometrejä takana. Intian kurat vielä pesemättä.