Kenkä-setä

Vaelluskengät ensimmäisen päivän jälkeen.

Kenkä-setä nro. 2

Kävelen Pokharan kuumalla pääkadulla, katse etsii tuttua näkyä tien toiselta puolelta. Tässä se oli viimeksikin, ja edelliset 3 vuotta. Jospa sittenkin kulman takana... Mutta ei, Pokharan Kenkä-setää ei vain löydy.

Joka kerta kun olen mennyt vaelluksen päätteeksi Pokharaan, olen vienyt reissussa kärsineet vaelluskenkäni paikalliselle suutarille, jonka käsittelyssä niistä tulee kuin uudet. Mutta tällä kertaa hän ei istunutkaan siinä samassa kadunmutkassa josta hänet on aina ennen löytänyt. Viereiselle kaiteelle ripustetut kengännauhat, olivat nekin kadonneet.

Jatkan matkaa kengät kainalossa ja kuinka ollakaan, parin mutkan takaa löydän toisen Kenkä-sedän. Tämä on nuorempaa sukupolvea kuin se vanha herra, joka on aina ennen hoitanut kenkäni, mutta luotan siihen että hänkin osaa hommansa. Hintakin on hieman korkeampi kuin aikaisemmin, mutta minkäs teet. Samalla lailla ne hinnat nousee joka puolella maailmaa.

Kenkä-sedällä kävi tuuri, iltaan mennessä koko vaellusryhmäni kengät kiiltävät rivissä hänen edessään odottamassa noutajaa ja sedän hymy ylettää korvasta korvaan. Ollaan kuulemma tervetulleita toistekin. Epäilemättä.