Ihana, kamala Kathmandu
Hallittua kaaosta Kathmandussa.
Meno ja meininki alkoi jo lennolla Helsingistä Delhiin. Finnairin Boeing 757 oli kuin Pikku-Intia konsanaan. Mahdotonta häsläystä ja säätämistä, ylös ja alas penkistä. Laukkua, pussia ja nyssykkää hattuhyllyltä alas ja sitten vielä pari kertaa edestakaisin. Vieressäni istui oikein mukavan tuntuinen intialainen pariskunta. Uteliaita olivat, oli kerrottava minne olen menossa, kenen kanssa ja kuinka pitkäksi aikaa. Kun saimme ruokaa, vieressäni istuva rouva tarkkaili jokaista suupalaani, muka silmäkulmasta, mutta huonosti onnistui peittelemään.
Ikkunapaikalta kommentoitiin aina välillä jotain, ja rouva välitti miehensä kommentit aina minulle. Kun kanat ja riisit oli hoidettu alta pois, alkoi elokuva, ja sain hyvän tekosyyn laittaa kuulokkeet korville. Sain olla rauhassa. Paitsi että olihan rouvan päästävä vessaan. Viittoilin ylös noustessani että kai herra menee myös kun tässä ylös nousen? Ei tarvitse. Herra halusi mennä sitten kun tästä oli kulunut 20 minuuttia.
Lento Delhistä Kathmanduun oli vielä astetta hurjempi, olihan matkustajista suurin osa intialaisia tai nepalilaisia. Koneen renkaat kun osuivat kiitotiehen Kathmandussa, oli samalla sekunnilla naksuttelusta päätellen ainakin joka toisella turvavyö auki. Huvittuneena seurasin sitä touhua, onnellisena siitä että tällä kertaa ei ole minun työni kaitsea näitä hätähousuja. Tööttäilyä, pakokaasua, jarrutusta ja kaasuttelua puskuri edessä ajavan rekisterikilvessä kiinni. On autoja, lehmiä, koiria, mopoja ja polkupyöriä, muutama kävelijäkin siellä seassa. Liikenne näyttää kaoottiselta, mutta jollain omituisella tavalla se toimii; en ole nähnyt ikinä yhtäkään liikenneonnettomuutta Kathmandussa. Kaiken tämän kaaoksen keskellä en voi olla taas hymyilemättä, aivan kuin olisin tullut kotiin.
Muutama muukin paikka saa minut tuntemaan samalla tavalla. Yleensä sellaiset, joihin olen syystä tai toisesta päätynyt useamman kerran. Aina kun astun lentokenttärakennuksesta ulos Thaimaassa, kun kuuma ja kostea ilma lyö vasten kasvoja kuin märkä rätti, olen kotona. Kun lento laskeutuu Edinburghin lentokentälle, ja minua tervehtii ihminen, jonka puheesta en saa mitään selvää vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla englantia, olen kotona!
Mahtavaa kun saa olla kotona, vaikka onkin oikeasti aika kaukana. Suuntaamme huomenna vuorille, joten saattaa mennä hetki ennen kuin pääsen taas toimivien yhteyksien ääreen kirjottelemaan.