Suunnitelmat muuttuu

PV 24: (melkein) Salardu - Salardu -Vielha 7 km

Telttani ei joutunut lehmien tallaamaksi, eikä vihainen maanviljelijäkään tullut hätistelemään minua pois mailtaan keskellä yötä. Mutta aamulla kun olin vielä syömässä aamupalaa teltassa, kuului läheltä mörähdys. Siis ihan ihmeellinen ääni, jota ei voi kuvailla muulla sanalla kuin mörähdys. Kurkistin ulos ja otsalampun valossa näin noin 100 metrin päässä kiiluvat silmät. Lisää mörähdyksiä, jotka oli selvästi osoitettu minulle. Kun katsoin tarkemmin, näin peuran tapaisen ääriviivat sarvineen päivineen. Selvä juttu, mörähdin sille takaisin ja jatkoin syömistä.

Salardun kylään oli yöpaikastani enää noin 7 kilometriä pientä tietä pitkin. Olin kylällä yhdeksän aikaan aamulla ja kävelin suoraan sinne missä ruokakaupan piti olla. Siellähän se oli, mutta ovessa oli lappu missä luki ”cerrado”, eli suljettu. No voihan. Hetken googlailun perusteella lähin ruokakauppa olisi Vielhassa, 10 km päässä. Löysin bussipysäkin ja aikataulun, pian tuli oikea bussikin. Minun oli pitänyt vain ostaa ruokaa ja jatkaa matkaa Salardusta seuraavaan täydennyspaikkaani Tavascaniin, josta olin varannut maanantaiksi majoituksen. Koska Vielha on isompi paikka ja Tavascan olisi ollut 8 km pois reitiltä, peruin majoituksen ja päätin jäädä yöksi Vielhaan. Keskustassa on iso supermercado, josta ostin ruoat seitsemäksi päiväksi, niillä pitäisi päästä jo aika pitkälle. Majoitun hotelli La Bonaiguassa, joka on aivan Vielhan keskustassa ja ihan passeli paikka viidelläkymmenellä eurolla.

Tredosin kylä on juuri ennen Salardua

Tredos

Se on kiinni

Suoraan sanottuna olen vain syönyt koko päivän. Lounaalla kävin ihan ravintolassa syömässä salaattia ja juomassa lasin viiniä, illaksi ostin kaikenlaista hyvää kaupasta. Kävin kuumassa kylvyssä ja siellä istuessa söin tiramisua. Normaaleja vaeltajan kaupunkirutiineja. Saa nähdä miten täällä nukuttaa, sänky on mukava mutta seinät näköjään ihan paperia, kaikki äänet kuuluu tosi hyvin.

Aamulla hyppään taas bussiin ja matkaan takaisin Salarduun, sitten alkaakin tämän vaelluksen pisin osuus ilman mitään ”palveluita” reitin varrella.

Evästä viikoksi

PV 25: Salardu - Alos d’Isil 22 km

Leveä sänky ja pehmoiset tyynyt eivät tehneet ylös nousemista aamulla helpoksi. Olin saanut nukkua ihan X:nä koko yön, se kun ei oikein onnistu 50 cm leveällä retkipatjalla ja makuupussissa. En ollut maksanut hotellin aamupalasta, koska ne olivat tähän asti olleet pienoisia pettymyksiä, olin siis ostanut kaupasta aamupalatarpeet. Söin ison purkin jogurttia ja mysliä sekä banaanin, sitten lähdin bussipysäkille. Yöllä oli satanut, kadut olivat vielä märkiä. Taivaalla oli tummia pilviä, mikä ei lupaillut kovin hyvää säätä tälle päivälle. Kun lähdin nousemaan Salardusta ylös vuorille, pilvet puskivat perässä ja kohta satoikin jo vettä. Tuuli yltyi ja rapisteli reppuni päälle sidottua sipsipussia, jostain kaukaa kuului ukkosen jyrinää. Sade oli onneksi pientä, ei haitannut kävelemistä, jatkoin sitkeästi matkaa yhä ylemmäs.

Onnekseni pilvet jäivätkin ala laaksoon, ylempänä sää parani. Salardun kylä oli 1200 metrin korkeudessa, kohta olin jo kiivennyt 600 metriä ja ohitin Baqueira-Beretin hiihtokeskuksen. Rinteitä katsellessani tuli mieleen, että tämä voisi olla kiva paikka talvellakin! Jotenkin en ollut koskaan ajatellut että Espanjaankin voisi lähteä laskettelemaan. Reilun 2000 metrin korkeudessa ohitin järven, 300 metriä ylempänä vielä kaksi lisää. Järvien rannoilla kasvoi vaikka kuinka paljon mustikkaa, niiden lehdet olivat jo muuttuneet punaisiksi, mutta marjat olivat edelleen oikein hyviä. Tässä kohtaa polku loppui kokonaan ja suunnaksi oli otettava edessä kohoavan Tuc de Marimanian (2662m) huippu.

Kohta sataa

Kauniita ruskan värejä

Rinne oli vuoroin lohkareikkoa ja vuoroin ruohoa, molemmilla eteneminen oli hyvin hidasta. Nousu oli paikoin niin jyrkkä, että piti vaihtaa nelivetoon. Huipulta reitti eteni kapeaa kivikkoista harjannetta pitkin seuraavalle huipulle, kunnes laskeutui harjanteelta alas. Tämän päivän teema tuntui olevan erittäin jyrkät ylä- ja alamäet sekä lohkareikko. Polkuja ei ollut, vain suunta minne mennä. Kolhaisin polveni kiveen niin että housuihin (ja polveen) tuli reikä. Olin siitäkin huolimatta ollut sen verran nopea, että opaskirjan ehdottama yöpaikka Refuge de Gracia Airoto oli näkyvissä jo kolmen maissa iltapäivällä. Päätin jatkaa matkaa Alos d’Isilin kylään, jonne oli todella pitkä ja puuduttava alamäki.

Vähän oli taas kivikkoinen reitti

Harjanteella

Ukkosen jyrinä kuului ensin jostain kauempaa, mutta hyvin pian se oli taas päällä ja alkoi sataa vettä. Kylään johtavassa alamäessä oli niitä polkuja sitten liikaakin, ihan tuurilla satuin valitsemaan oikean ja yhtäkkiä tupsahdin keskelle pientä kylää. Samalla tuntui että siirryin ajassa useamman sata vuotta taaksepäin, kaikki talot oli tehty kivistä ja näyttivät hyvin vanhoilta. Kylässä ei ollut mitään palveluita, joten kävelin vain sen läpi. Aloin olla aika väsynyt, halusin vain löytää leiripaikan ja pysähtyä. Jaloissa tuntui vaikeassa kivikkoisessa maastossa kävely. Pieni asfalttitie seurasi jokea, noin 15 minuutin kävelyn jälkeen löysin tarpeeksi tasaisen alueen tien ja joen välistä. Sain telttani pystytettyä niin hyvin pusikkoon piiloon, että vaikka tie meni ihan vierestä, sieltä minua ei kyllä nähnyt. Olin tainnut juoda liian vähän tänään, päätä särkee. Tai sitten painava reppu vain on saanut hartiat tarpeeksi jumiin. Uni ainakin tulee varmasti pian, vieressä soliseva joki tuudittaa mukavasti unten maille.