Ruskaa

PV 27: Cabana de Guerossos - Pla de Boet (1850m) 22 km

Pikku-cabanassa oli lämmin yöllä, pidin makuupussia vain peittona. Oli myös hiljaista, mitä nyt hevoset kävivät välillä kellojensa kanssa kolistelemassa nurkilla. Mielenkiintoista muuten, ettei täällä ole tapana tehdä minkäänlaisia huusseja näiden miehittämättömien ”autiotupien” yhteyteen. Sehän tietysti johtaa siihen, että majojen ympäristössä kannattaa katsoa mihin astuu, vessapaperiylläreitä on siellä täällä.

Taivas oli aamulla pilvinen, kun lähdin liikkeelle. Osa pilvistä oli selkeästi sellaisia, joista sataa. Ensimmäisen solan, Col de Certascanin (2605m), päältä olisi voinut kiivetä Pic de Certascanin huipulle. Katselin hetken ympärilleni, ikävän näköisiä pilviä oli sen verran, että päätin jättää huipun väliin. Kymmeneltä aamulla ohitin todella tumman sinisen järven, sekä Refugi de Certascanin. En jäänyt selvittämään että onko se auki vai ei, hiljaiselta näytti. Vähän myöhemmin ohitin myös pari muuta kaunista järveä. Harmi kun oli vähän viileä ja tuulinen sää, ei yhtään tehnyt mieli uimaan vaikka paikkoja siihen olisi ollut tarjolla.

Ikävän näköisiä pilviä

Seuraavat pari tuntia laskeuduin puron vartta, joka jyrkemmissä kohdissa muuttui upeiksi vesiputouksiksi. Tämä polku toi mieleen Uuden-Seelannin, se oli kapea ja kulki viistossa ruohikkoisessa rinteessä. Ruohikko on liukasta ja siinä piti aina katsoa tarkkaan yhden kengän levyisellä polulla mihin astuu, ettei astu tyhjän päälle. Mustikanvarvut olivat muuttuneet upean punaisiksi vesiputouksen varrella, muutenkin oli syksyn värejä havaittavissa.

Sitten polku sukelsi metsään, joka oli ihan yhtä ”uusi-seelantilainen”. Jyrkkä polku tiheässä metsässä, sain useammasta oksasta naamaan kun taistelin sen läpi. Vihdoin pääsin alas joelle, jonka ylittäisin ja lähtisin nousemaan vastakkaista rinnettä ylös. Mutta ensin pidin lounastauon joen varrella. Polku joen toisella puolella olikin sitten ihan eri maailmasta! Leveä ja helppokulkuinen. Tuhannen metrin nousu meni yllättävän helposti kun polku ei noussut jyrkästi vaan nousumetrit kertyivät pitemmällä matkalla. Tosin lämmin siinä tuli! Viimeisetkin pilvet olivat hävinneet ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Nyt ei tietenkään ollut järviä lähelläkään, jouduin tyytymään paitani kasteluun kylmässä purossa ja pistämään sen märkänä päälle.

Coll de Sellente (2488m) oli päivän viimeinen ylitettävä sola, sieltä näinkin jo kirkkaan oranssin Refugi de Baborten alempana laaksossa. Kävin kurkistamassa majaan, joka vaikutti oikein toimivalta. Kello ei ollut vielä edes viittä, joten jatkoin matkaa. Pian vastaan tuli kaksi miestä, jotka olivat todennäköisesti matkalla majalle. He olivatkin ainoat ihmiset ketä näin koko päivänä.

Refuge de Baborte

Laskeuduin taas laakson pohjalle ja tulin tielle jonka varrella oli parkkipaikka. Tästä alkoi Parc Naturel d’Alt Pyrenees. Näissä puistoissa ollaan tosi tarkkoja siitä, että telttailusääntöjä noudatetaan. Koko puiston alueella telttailla saa ainoastaan 20.00-08.00 välillä. Löysin kivan leiripaikan puron läheltä, mutta koska kello oli vasta vähän yli seitsemän, odottelin melkein tunnin ennen kuin uskalsin pystyttää teltan.