Lumisateesta palmujen katveeseen

PV 33: Refuge des Cortalets - Arles-Sur-Tech 26 km

Yöllä oli aikamoinen ukkosmyrsky, huoneessani ei ollut minkäänlaista verhoa joten välkkyvät salamat näkyivät silmäluomienkin läpi kunnes nukahdin. Aamulla oli vielä pimeää kun nousin ylös, ulkona näkyi alhaalla roikkuvat pilvet joita valaisi laakson pohjalla näkyvät kaupunkien valot. Kun menin alakertaan aamupalaa varten, kävin kurkistamassa ulos ja siellä tuli lunta! Tai räntää se taisi olla, jotain valkoista kuitenkin.

Aamupalan jälkeen puin sadekamppeet päälle ja lähdettiin Tijlin kanssa yhtäaikaa polulle. Lunta satoi ensimmäisen tunnin ajan, kunnes olimme laskeutuneet niin alas että se vaihtui vedeksi. Tijl harppoi sellaista vauhtia pitkillä koivillaan etten edes yrittänyt pysyä perässä. Sääennusteen mukaan sateen piti loppua viimeistään puolenpäivän aikaan, joten kun tulin pienelle autiotuvalle ja vettä tuli kaatamalla, pysähdyin tauolle. Tänään polku oli helppoa alamäkiä, eikä seuraavaan kylään ollut pitkästi, joten minulla ei ollut mikään kiire. Kamera joutui valitettavasti sateen vuoksi matkustamaan repussa melkein koko matkan, joten tältä päivältä ei oikein ole kuvia. Sade loppui vähän ennen kuin saavuin Arles-Sur-Techin kylään, joka on vain 282 metriä merenpinnasta. Olimme siis laskeutuneet lähes 2000 metriä edellisestä yöpaikasta. Näin alhaalla en ole tainnut olla sitten vaelluksen ensimmäisen päivän!

Lumiset vuoret oli jo aika kaukana takana kun sain vihdoin kaivaa kameran repusta

Sain Tijlin kiinni juuri ennen kylää ja kävelimme samaa matkaa kylän leirintäalueelle. Vastaanoton ystävällinen nainen ajoi meidät golfkärryllä alueen toiselle laidalle jossa oli oma paikka kummankin teltalle huoltorakennusten lähellä. Ja mitä ihmettä, kuuma suihku kahtena päivänä peräkkäin! Nyt menee jo luksuksen puolelle! Tuntui hurjalta, että aamulla kävelin lumisateessa ja nyt telttailin leirintäalueella jolla kasvoi jotain palmujen näköisiä puita.

Kun olin saanut pestyä itseni kuumassa suihkussa ja vaatteeni lavuaarissa, oli aika etsiä ruokaa. Tijl oli bongannut kylän kartalta ainakin kaksi leipomoa, joten lähdimme etsimään niitä. Ensimmäinen leipomo oli kiinni, mutta nurkan takaa löytynyt toinen leipomo oli juuri avannut ovensa. Sieltä sai leivän lisäksi myös pizzaa, joten tilasimme sellaiset ja asetuimme odottelemaan leipomon eteen pienellä aukiolla oleviin pöytiin. Olin tilannut pizzani ihan summassa, en ymmärtänyt ranskankielisestä listasta kuin puolet pizzan täytteistä. Pöytään tuodussa pizzassa oli paprikaa, sipulia ja jonkunlaista makkaraa. Hyvää oli ja nälkä lähti. Vatsa täynnä olikin sitten hyvä lähteä ruokakauppaan ostamaan evästä seuraavalle etapille ja vähän jotain makeaa jälkiruoaksi. Kerrankin oli niin lämmin ilta, että pimeän tultuakaan ei ollut kiire kömpiä makuupussiin lämmittelemään, vaan pystyimme istumaan ulkona kaunista tähtitaivasta ihastellen.

Leipomon patonkiautomaatti

Arles-sur-techin kuvauksellisia sisäpihoja

PV 34: Arles-Sur-Tech - Metsä Las Illasin jälkeen 28 km

Aamullakin oli niin lämmin, ettei tarvinnut keitellä aamukahvia makuupussin uumenista vaan nousin istumaan leirintäalueen pöydän ääreen. Olin ostanut ihan oikeaa maitoa myslin ja kahvin sekaan, sekä appelsiinimehua. Lähdimme Tijlin kanssa yhtä aikaa matkaan, kylän läpi kulkiessa piti tietenkin pistäytyä vielä leipomossa hakemassa tuoretta patonkia ja suklaaleivos. Kylästä polku lähti tietenkin ylämäkeen, mutta nousua tuli nyt vain noin 700 metriä ja se tuntui kovin vähälle. Taivas oli pilvinen, joten lämpötila oli kävelemiseen aivan loistava. Tosin polku kulki oikeastaan koko päivän metsässä, joten aurinkokaan ei olisi niin pahasti haitannut. Tijl hävisi pian näkyvistä, kaksimetrisen hollantilaisen askel on näköjään jonkun verran pitempi kuin omani. Joudun ottamaan ainakin kolme askelta samalla kun hän ottaa yhden. Lounaaksi minulla oli patonkia ja camemberia, sekä sipsiä ja karkkia. Ja ”pain du chocolat” eli leipä jonka sisällä on suklaata. Terveellistä, eikö totta? Eväiden voimalla puskin koko reitin viimeiseen pitkään nousuun, 1000 nousumetriä Roc de Frausalle. Huipulta näki hyvin koko loppureitin, aina Välimerelle asti. Aikamoista, pian se olisi ohi.

Näkymät taaksepäin Roc de Frausalta

Laskeuduin vielä mukavaa pientä hiekkatietä Las Illasin kylään, jossa piti olla leiriytymiseen tarkoitettu alue pienessä puistossa. Löysin ensin Tijlin kylän raitilta, ja sitten sen leiripaikan. Mutta se oli suljettu. Rankkasateet olivat tuoneet paikalle mutavyöryn ylempää rinteestä, joten koko puisto oli siksi suljettu. Paikalliset pahoittelivat tilannetta eivätkä osanneet neuvoa mitään muutakaan paikkaa missä voisi leiriytyä. Hetken pohdimme, että mitäs nyt. Karttaa tutkittuamme päätimme jatkaa matkaa joitakin kilometrejä ja etsiä metsästä leiripaikan. Kävelimme pientä hiekkatietä niin kauan, että löysimme pienen aukean metsän keskeltä, jonne saisimme teltat. Alusta oli aika muhkurainen, mutta kelpasi paremman puutteessa ja alkoi olla jo hämärää. Illallista syödessä alkoi ripsiä vähän vettä, pian nukahdin pisaroiden rapistessa telttakankaaseen ja pöllön huhuillessa jossain lähistöllä.

Mukava neulasilla pehmustettu polku

Muhkurainen leiripaikka