Kylmästä lämpimään

PV 17: Cabane Aguilous - La Pardina 28 km

Yö oli kylmin tähän mennessä, lämpötila laski viiteen asteeseen. Makuupussissa oli kuitenkin mukavan lämmin ja nukuin oikein hyvin. Sumu oli yöllä vaihtunut kirkkaaseen tähtitaivaaseen, mutta yö oli silti niin kostea, että sain aamulla pakata läpimärän teltan. Tunnissa olin noussut Hourquette de Heasin (2608m) solaan, jonka toisella puolella odotti auringonpaiste. Solan jyrkillä rinteillä loikki lauma izardeja, ne pysähtyivät kun huomasivat minut. Eläimet pitivät taas outoa suhinaansa ja loikkivat sitten pois niin että kivet sinkoilivat.

Solan toinen puoli oli tosi jyrkkä ja kivi oli vielä märkää yön jäljiltä. Jouduin muutamassa kohdassa laskeutumaan takapuolellani, etten vain liukastuisi. Tällekin päivälle oli luvattu sadetta iltapäivästä, joten tarkkailin taivasta koko ajan siltä varalta, että tummia pilviä alkaisi kertyä. Reitti oli todella kaunis ja melko helppoa kävellä, upeat korkeat vuorenseinämät kohosivat vieressä ja laakso toisella puolella. Minun oli pakko pysähtyä välillä kivelle istumaan ja ihailemaan suurten petolintujen vaivattoman näköistä liitelyä laaksosta nousevissa ilmavirroissa.

Hourquette de Heas

Wall of Barroude

Barroude-järville saapuessani olin nälkäinen, lounastauon aika siis! Levitin koko reppuni sisällön järven rannalle ja asettelin makuupussin sekä teltan kuivumaan. Rannalla tuuli kylmästi ja jouduin pukemaan untuvatakkinikin päälle. Aurinko kyllä paistoi, mutta sen lämmittävä vaikutus hävisi tuulessa. Koska oli viileää, teki mieli lämmintä ruokaa ja keitin nuudeleita. Ruokasäkki alkoi olla tyhjä, tänään kävisin vielä kaupassa Parzanissa. Kun vatsa oli täynnä ja varusteet kuivatettu, lähdin nousemaan päivän viimeiseen solaan, Port de Barroudeen (2543m). Kun ylitin solan, saavuin samalla taas Espanjaan. Ei tarvinnut laskeutua kuin kymmenen minuuttia ja sain pysähtyä vähentämään vaatetta. Vaihdoin jopa shortsit jalkaan, niitä en ole pitänyt varmaan viikkoon. Nauratti, miten paljon olosuhteet ja lämpötilat voi päivän aikana muuttua. Espanja siis toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi. Laskeuduin Barrosan laakson päähän, siellä polku vaihtui ensin hiekkatieksi, sitten asfalttitieksi. Parzanin kylään oli noin viisi kilometriä isoa tietä pitkin, kylässä tosin ei ollut juuri muuta kuin hostelli, huoltoasema ja ainakin neljä eri supermarkettia. Tämä on ilmeisesti ranskalaisten ”Tallinna”, eli he käyvät täällä hakemassa edullisempia elintarvikkeita, varsinkin alkoholia sekä tupakkaa.

Lounasta ja kamojen kuivattelua

Lacs de Barroude

Söin huoltoaseman vieressä olevassa ravintolassa annoksen, jossa oli kokonainen grillattu kala, perunaa ja salaattia. Sitten piti päättää mihin kaupoista menisin, valitsin sen mikä näytti isoimmalta. Laskin että tarvitsin ruokaa noin kolmelle päivälle, siinä ajassa minun pitäisi ehtiä Benasqueen. Painavamman repun kanssa jatkoin matkaa, ensin piti kävellä sitä samaa asfalttitietä takaisin päin 1,5 km, kunnes käännyin hiekkatielle joka lähti nousemaan vuorille. Kävelin ylämäkeen noin puolitoista tuntia, kunnes löysin suojaisan leiripaikan puiden katveesta, niin että vettäkin oli lähellä.