Kahden myrskyn päivä

PV 18-20: La Pardina - Cabana d’Añescruzes (2080m) - Benasque 21+ 22 km

Kun aamulla kurkistin teltan ovesta ulos, taivas oli pilvinen. En yllättynyt, koko päivälle oli nimittäin ennustettu sadetta. Vielä ei kuitenkaan satanut, lähdin normaalin aikatauluni mukaan liikkeelle taas vähän ennen kahdeksaa. Ehdin kävellä ehkä 20 minuuttia, kun ensimmäiset jyrähdykset kuuluivat takaani. Sääennusteessa oli kyllä ollut sadetta, mutta ei ukkosta. Pieni hiekkatie, jota kävelin, seurasi sähkölinjaa, koska se meni ylempänä sijaitsevalle vesivoimalalle. Kun salamat alkoivat välähdellä ja jyrinä kuulua lähempää, totesin että suojaa on etsittävä jostain. Laskeuduin tieltä alas metsään, mahdollisimman kauas sähkölinjasta. Silloin alkoi myös sade, ensin tuli rakeita, sitten vettä. Vaihdoin kuorivaatteet päälle ja asettelin teltan alla käyttämäni vedenpitävän tyvek-alustan sopivalla korkeudella olevien puiden oksien varaan ja kyyhötin siellä alla reppuni kanssa melkein puolitoista tuntia. Kun salamointi vihdoin helpotti, vettä tuli edelleen, mutta halusin lähteä jo liikkeelle ettei tule kylmä. Tiesin, että seuraavan solan päällä olisi hätämaja (emergency shelter), sinne olisi vain noin tunnin kävelymatka.

Romanttinen lounas yhdelle

Majalla pidin pitkän lounastauon, keitin kahvia ja söin tortillalättyjä täytettynä juustolla, chorizolla ja brava-kastikkeella. Sade oli loppunut, kun lähdin jatkamaan matkaa. Otin tavoitteeksi seuraavan vuoristomajan, Refugio de Viadosin. Se tosin olisi varmasti buukattu täyteen, olihan viikonloppu. En ollut nähnyt ketään koko päivänä, mutta yhtäkkiä takaani kuului askelia. Sieltä hölkkäsi mies melko keveän (=kylmän) näköisissä kamppeissa. Hän oli Skotlannista ja samalla reitillä kanssani, mutta juosten. Vaihdettiin muutama sana ja sitten hän katosi mutkan taakse. Ei mennyt kauaa, kun hiekkatiellä tuli vastaan neljän hengen seurue, josta pian tunnistin tanskalaisen Cristofferin eli Grateful hikes, jota olen seurannut instagramissa. Hänkin tunnisti heti minut, olimme viestitelleet puolin ja toisin joku aika sitten. Hänen seurassaan oli yksi saksalainen ja yksi espanjalainen, sekä hänen oma isänsä. Mieliala kohosi kummasti tästä kohtaamisesta, vaikka he lähtivätkin eri suuntaan.

Gratefull Hikes eli Christoffer ja kaverit

Yksi parhaista puolista pitkillä vaelluksilla on muut vaeltajat ja se koko sosiaalinen puoli, mutta täällä on nyt niin vähän porukkaa, että se puoli tuntuu puuttuvan kokonaan. Se harmittaa. Mutta itsehän halusin lähteä tänne syyskuussa.

Alempana vetenä tullut sade oli muuten tullut ylempänä lumena, korkeammilla huipuilla näkyi valkoista. Seuraavalle päivälle oli luvattu oikein hyvää säätä, mutta siitä eteenpäin taas epävakaata. Onneksi tänään reitti oli helppoa, koska se seurasi GR11:sta. Mutta huomenna se lähtee eri suuntaan ja tarvitsisin vähintään kaksi hyvää päivää, että pääsisin edessä olevan haastavan maaston ja koko reitin korkeimman solan yli.

Refugio de Viadosille päästessäni kello oli kolme ja kun kurkistin sisälle, se oli aivan tupaten täynnä. Ilmeisesti siellä oli joku ryhmä parhaillaan lounaalla. Siinä meni toiveeni että olisin voinut syödä majalla jotain, täytin vain vesipulloni ja jatkoin matkaa. Seuraavalle hätämajalle olisi taas noin tunnin matka, sinne olin ajatellut jääväni yöksi. Puolivälissä matkaa taivas alkoi taas murista minulle. Ensin se kuului vaimeampana kauempaa, mutta hyvin pian ukkonen oli jo päällä ja sain taas niskaani rakeita. Tällä kertaa maastossa ei ollut minkäänlaista suojaa, polku kulki avoimessa jyrkässä rinteessä joen yläpuolella. Onneksi maja näkyi jo harjanteella edessä päin, pistin taas juoksuksi. Kaksi ukkosmyrskyä yhden päivän aikana alkaa olla jo vähän liikaa, ajattelin kun vihdoin pääsin salamoiden välkkyessä majalle. Tätäkin majaa käyttävät ilmeisesti usein paimenet, täällä on jopa heteka ja patja, tölkkiruokaa ja paimenkoirallekin oma ruokasäkki. Täytyy vain toivoa, ettei tänne tänä iltana ole muita tulijoita. Ilta meni kamoja kuivatellessa ja karttoja tutkiessa sen varalta, että hyvää säätä tosiaan olisi vain se yksi päivä. Illalla taivas kirkastui ja aurinko ehti heittää viimeiset säteet vieressä kohoavalle lumiselle huipulle.

Kuivat vaatteet ja kuuma juoma auttaa kummasti ukkosmyrskyn jälkeen

Illaksi sää vähän parani

Tuuli ulvoi koko yön majan rakenteissa ja välillä jo pelkäsin että rakennuksen katto lähtee lentoon. Majassa oli kaksi ikkunaa, joita ei saanut suljettua ollenkaan, ilmanvaihto siis toimi. Nousin jo kuudelta huonosti nukutun yön jälkeen ja tilasin heti Garminilla sääennusteen. Nämä ennusteet eivät ole mielestäni kovin hyviä, mutta muutakaan ei nyt ollut saatavilla koska kännykällä ei ollut kuuluvuutta. Ennuste näytti hienoa tälle päivälle, mutta sadetta koko huomiselle. Päätin lähteä alempaa reittiä Benasqueen, en halunnut ottaa sitä riskiä että jään jumiin vaikeaan maastoon korkeiden solien väliin huonossa säässä.

Mutta koska tämä päivä oli hieno, en halunnut mennä kylään suorinta tietä, vaan lähdin seikkailemaan Pico de Posetsin (3366 m, Pyreneiden toiseksi korkein vuori) rinteille. Tämä ei ole vaikea vuori kiivetä, joten haaveilin huipulla käymisestä. Edellisen päivän sateet olivat kuitenkin tulleet vuorelle lumena, joka oli kovaa ja siinähän ei lenkkari pitänyt yhtään. Nousin reilussa 3000 metrissä olevaan satulaan, josta reitti olisi (ilmeisesti) lähtenyt nousemaan huippuharjanteelle. Siinä kohtaa päätin kääntyä takaisin, koska minulla ei ollut A) jäärautoja/microspikeseja, B) kiipeilykaveria C) kypärää (ylempää tippuvien kivien varalta) eikä D) tarpeeksi evästä koska olin jättänyt reppuni alemmas rinteeseen. Näkymät olivat onneksi tästäkin hienot, jatkoin hyvillä mielin helppoa GR11:sta Benasqueen asti.

Tästä käännyin takaisin alas

Kirjauduin 4 km ennen kylää olevalle leirintäalueelle Camping Anetoon. juuri samaan aikaan saapui vanhempi saksalainen pariskunta, joka kyseli vastaanoton naiselta kyytiä kaupunkiin. Saimme kyydin ja kävimme yhdessä syömässä illallista, pariskunta oli todella mukava ja juttua riitti. Yritimme löytää taksikyytiä takaisin leirintäalueelle, mutta koska sitä ei löytynyt, kävelimme hämärtyvässä illassa koko matkan.

Benasque

En olisi välttämättä omien energioiden puolesta tarvinnut lepopäivää tähän väliin, mutta laitteiden lataamiseen ja blogin päivittämiseen sekä jatkosuunnitelman laatimiseen sen tarvitsin. Aamulla pesin pyykit, päivällä kävin kylällä lounaalla ja ostamassa lisää ruokaa. Ostin myös uudet sukat, käyttämäni Injinjin varvassukat menivät nimittäin tosi nopeasti huonoksi ja yhdessä parissa on jo reikiä. Yritin jututtaa ravintolan henkilökuntaa, heistä ei oikein juttua irronnut, kuin ei retkeilyliikkeen myyjästäkään. Kävin myös kurkistamassa paikallisen vuorikiipeilykoulun kiipeilyhallin ovesta sisään ja vaihdoin pari sanaa siellä olevien kanssa, mutta hekin häipyivät vähin äänin jonnekin. Kaipasin edes jonkunlaista juttuseuraa oltuani taas yksin vuorilla monta päivää. En tiedä miksei täällä kukaan oikein alkanut juttusille, johtuuko se kielimuurista?

Ruokakaupassa päätin sitten painaa leuan rintaan ja lähteä takaisin leirintäalueelle, istumaan telttaan yksin. Kaupan ulkopuolella näin kolme tsekkiläistä miestä, jotka tunnistin olevan naapureitani leirintäalueelta. Kysyin heiltä, mahtuisinko heidän autossaan takaisin. Mutta hekin olivat tulleet kävellen, joten ei muuta kuin taapertamaan. Kävelin tsekkien perässä, ja kun saavuimme joen rantaan, he totesivat yhtäkkiä että on olut-tauon paikka ja tarjosivat minullekin tölkin. Juuri kun olin yksin vaipumassa synkkyyteen, yhtäkkiä nautinkin virvokkeita joen rannalla uusien ystävien kanssa! Tsekit olivat kahden viikon lomalla Pyreneillä. Kävin illalla vielä uudestaan heidän kanssaan kaupungilla kun olivat autolla menossa ja tarjosivat kyytiä. Ostin kenkiini micro spikesit, eli saman tyyliset liukuesteet joita vanhukset käyttävät talvella kun on liukasta. Eipähän jää enää siitä vuorten valloitukset kiinni, ja olivat ne täällä (29,90€) huomattavasti halvemmat kuin Suomessa. Vuorilla saattaa hyvinkin tulla jo kohta lunta, tänään on täällä Benasquessakin ollut koko päivän alle 10 astetta lämmintä.

Tsekkien kanssa kaljalla

Huomiselle onkin taas huikea suunnitelma valmiina, poikkean vähän omille poluille HRP:ltä. Sain varattua majapaikan Refugio de la Renclusasta, eli tulee sekin koettua nyt ensimmäistä kertaa!