Melkein kävi hassusti
Pv 25: Lac de Vallonpiere - Col de la Vaurzen alapuolella 30,3 km, nousua 1842 m, laskua 1829 m
Aamu alkoi normaaleilla rutiineilla; ensin keitän kahvit ja sitten syön kipollisen mysliä. Myslit tällä kertaa ihan vain veden kanssa, en ole lähtenyt kaupassa etsimään maitojauhetta vaikka sitä olisin kyllä laittanut mielellään kahviinkin. Joskus ostan cappuccino-annospusseja, jos vain kaupassa on. Siihen lisään vielä tavallista pikakahvijauhetta, koska minulle ei riitä että se maistuu vain etäisesti kahville. Vahvaa sen olla pitää!
Teltta oli ihan läpimärkä kondenssista kun pakkasin sen. Pitää muistaa kuivattaa se sitten lounastauolla. Majalta alkoi pitkä alamäki kohti La Chapelle-de-Valgaudemarin kylää. Yhden polun risteyksessä oli opaste, joka kehotti kiertoreitille normaalin gr54:n (eli Tour des Ecrinsin) sijaan. Ilmoitus oli ranskaksi, joten ihan ei selvinnyt kiertoreitin syy, mutta lähdin kuitenkin kiltisti kyltin osoittamaan suuntaan.
Pari risteystä myöhemmin oli taas "väliaikainen" kyltti jossa luki gr54 ja se osoitti eri suuntaan kuin minne minun olisi pitänyt mennä. Kartan mukaan se reitti menisi tielle ja olisi huomattavasti pidempi. Päätin olla välittämättä kyltistä, enhän varsinaisesti ollut vaeltamassa gr54:ää vaan Hexatrekiä. Pääseehän sitä sitten kääntymään takaisin jos tulee joku ongelma.
Ehdin kävellä alamäkeen noin 20 minuuttia kun kiertotien syy selvisi. Reitillä oli joen ylitys ja tulva oli vienyt sillan. No voi rähmä. Joki oli liian iso ylitettäväksi kahlaamalla, mutta hetken asiaa tutkittuani huomasin, että joen yli oli kaatunut puu! Lukemattomia jokia kaatuneita puita pitkin ylittäneenä tiesin heti, että pääsen sen avulla helposti yli. Joku muukin oli käyttänyt tätä reittiä, koska puuhun oli naulattu muutama laudanpala "askelmiksi". Puu oli nimittäin koivu ja se ei suinkaan ollut vaakatasossa vaan nousi aika paljon vastarantaa kohti. Pääsin hyvin yli puolen välin, mutta kun askelmat loppuivat, oli pakko laskeutua hajareisin puun päälle koska se oli niin liukas. Enää ei ollut pitkästi toiselle puolelle, joten päätin heittää sauvat rannalle että saan molemmat kädet vapaaksi. Ensimmäinen sauva lensi nätisti rannalle, mutta toinen osui johonkin oksaan ja tippui jokeen! Eeeiiiii! Tarvitsen molempia sauvoja teltan pystytykseen, eli yhtäkään ei ole varaa menettää. Sauva lähti iloisesti lipumaan virran mukana, kun minä istuin puun päällä pari metriä yläpuolella katselemassa sen menoa.
Kiireesti ryömin runkoa pitkin vastarannalle, jossa se oli melkein kaksi metriä maanpinnan yläpuolella vasten pystyssä olevaa puuta. Jotenkin onnistuin kiipeämään siltä alas yhtenä kappaleena ja ryntäsin rantaan tähyillen sauvaa joesta, mutta sitä ei näkynyt. Sitten huomasin, että jotain sinistä oli vedessä aivan jalkojeni juuressa, sauva oli jäänyt kiinni kiviin eikä mennytkään virran mukana! Huh! Ongin sauvan joesta ja tarkistin tietysti heti, ettei episodilla ollut silminnäkijöitä.
Pitkän ja kuuman alamäen päätteeksi saavuin La Chapelle-de-Valgaudemarin kylään. Paikka tuntui olevan aika vilkas, siellä oli kaksi leirintäaluetta ja pienen kylän keskusta vilisi matkailijoita. Olin nälkäinen ja koska oli niin kuumakin, päätin pitää pitkän lounastauon. Istuin varjoisalla terassilla melkein pari tuntia, mutta yhtään sen viileämpi ei kyllä ollut lähtiessäni taas liikeelle. Hiki virtasi kun kiipesin seuraavaa mäkeä ylöspäin. Aurinko paistoi aivan suoraan rinteeseen, eikä ilma liikkunut laisinkaan. Pysähdyin joka ikiseen pieneenkin varjopaikkaan. Vastaantulijat toivottivat rohkeutta (Bon courage), kuten täällä on tapana.
Noin 500 metriä noustuani polun vieressä oli vesiputous, jonka alla juuri sopiva "allas" pientä viilentymistä varten. Levitin teltan aurinkoon kuivumaan ja upotauduin itse vaatteet päällä kylmään veteen. Kastelin kaiken lippistä myöten, ihanaa! Teltta kuivana ja itse vettä valuvana jatkoin matkaa seuraavaan solaan, jonne tuli kylästä nousua 1300 metriä.
Solan jälkeen polku ohitti kauniin Lac Lautierin järven ja sen toisella puolella päädyin keskelle lammaslaumaa. Vanhempi mies paimensi lampaitansa useamman koiran kanssa, hän viittilöi minua kävelemään rohkeasti eteenpäin kun jäin epävarmana seisomaan lampaiden ja koirien sinkoillessa ympärilläni. Onnistuin alkeellisella ranskallani juttelemaan miehen kanssa ja kerroin, että olen Suomesta. "Teillä on siellä poroja!" Mies huudahti ja hymyili niin että näin harvan hammasrivin. "Juu poroja on, mutta ei vuoria".
Lammaslauman ohitettuani kulman takaa löytyi Refuge des Souffles. Hetken mietin vuoristomajan pihassa, jäänkö sinne yöksi, mutta kello oli vasta kuusi enkä halunnut vielä pysähtyä. Majalta alkoi taas nousu seuraavaan solaan, olin katsonut kartasta että vähän solan alapuolella saattaisi olla jonkunlainen telttapaikka. Sää oli kaunis ja täysin tuuleton, joten olisi hyvä ilta leiriytyä jossain vähän korkeammalla.
Jatkoin matkaa vielä melkein pari tuntia, kohti solaa nousu jyrkkeni, mutta leiripaikka löytyi! Se oli pieni tasanne noin 2300 metrin korkeudessa, 200 metriä solan alapuolella. Maa oli kova ja kivinen, päätin etten pystytä telttaa ollenkaan. Auringonlasku oli tosi kaunis; kaukana horisontissa vuorten takana näkyi isoja ukkospilviä, jotka ilta-aurinko värjäsi vaaleanpunaisiksi. Pimeän tullessa tiirailin makuupussini uumenista tähtiä ja sinne tänne sinkoilevia satelliitteja. Näinpä muutaman tähdenlennonkin, ennen kuin uni tuli.
La Chapelle-de-Valgaudemarin kylä jäi taakse
