PCT - Varusteet ja ruoka

Kirjoitin mukaan lähtevistä varusteista ennen lähtöä kesäkuun lopussa, nyt katsotaan mitkä varusteet kestivät koko matkan, mikä osoittautui huonoksi valinnaksi ja mitkä kuluivat puhki.

VAATTEET

Suurin osa vaatteistani oli merinovillaa, koska se ei ala haista kuten tekokuidut. Käytin samaa Mons Royalin t-paitaa ja pitkähihaista koko matkan, tosin päällimmäisessä paidassa oli loppumatkasta komeat repun hankaamat reiät selässä ja kameran hihnan hankaama reikä vasemmassa hihassa. Muuten ne kestivät ihan loistavasti 130 päivää kävelyä! Marmotin miesten shortsit jouduin vaihtamaan Oregonissa, koska ne eivät enää pysyneet jalassa. Ostin Walmartista shortsit kymmenellä dollarilla. Kun oli kylmempi, käytin pitkiä juoksutrikoita ja sateella tai tuulella vielä niiden päällä sadehousuja. Marmotin Essence-takki toimi hyvin, tosin kun kunnolla satoi, siitä tuli kyllä vesi loppujen lopuksi läpi. Onneksi sadetta ei ollut monena päivänä. Sukkia jouduin matkan varrella uusimaan; jenkeistä saa Darn Tough-merkkisiä sukkia, jotka on nimensä veroisesti "perhanan kestäviä" ja puhki kuluneet sukat saa vaihtaa ilmaiseksi uusiin tietyissä retkeilyliikkeissä. Minulla oli aina kaksi paria kävelysukkia ja yhdet joita käytin vain yöllä. Ennen Sierraa ostin paremman pipon South Lake Tahoesta ja hukattuani lippikseni vuoristossa jouduin ostamaan uuden aavikkoa varten. Peak Performancen Helium-untuvatakki on nyt kestänyt kaksi yli neljän kuukauden vaellusta ja on edelleen ihan hyvässä kunnossa! Pesin sen PCT:n jälkeen pesukoneessa ja pistin kuivuriin, siitä tuli kuin uusi! Minulla oli mukana ohut kesämekko jota käytin myös pyyhkeenä. Monen mielestä tällainen "ylimääräinen" vaate on turha, mutta olivat kuitenkin kateellisia kun pidin kaupungissa päällä mekkoa kaiken muun ollessa pyykkikoneessa. Sanoisin, että vaatevalintani olivat toimivia, jos lähtisin uudestaan, ottaisin saman varustuksen.

Kylmän sään varustus

Mons Royalin merinopaita neljän kuukauden vaeltamisen jälkeen

Kaikki varusteet juuri ennen pakkaamista Seattlessa

ISO KOLMONEN

"Big Three" pitää sisällään repun, teltan ja nukkumiseen tarvittavat varusteet (makuupussi+alusta). Lähdin liikkeelle samalla repulla mikä minulla oli jo Te Araroalla (Granite Gear Crown 55l), mutta kuukauden kävelemisen jälkeen sain mittatilaustyönä tehdyn Waymark Gearin Lite 50L -repun, jonka olin tilannut jo ennen lähtöäni Suomesta. Ensimmäinen reppuni oli jo aika kulunut Uuden-Seelannin vaelluksen jäljiltä, enkä ollut siihen muutenkaan kovin tyytyväinen. Uudessa repussani on paljon paremmat taskut ja mukavampi lantiovyö sekä kaipaamani lisätasku lantiovyössä. Ja onhan se paljon hienomman värinen! Repussa ei ole tukirunkoa, joten varusteiden paino oli pidettävä kurissa.

Vanha tuttu teltta Six Moon Designin Lunar Solo LE toimi reissussa loistavasti, vain muutaman kerran olisi ollut käyttöä itsestään seisovalle teltalle, kun kiiloja ei saanut hakattua kallioon sitten mitenkään. Thermarestin NeoAir X-lite (naisten) makuualusta kesti koko matkan ilman reikiä, enkä kyllä vaihtaisi sitä mihinkään, se on niin mukava. Ainoa varuste minkä toimivuudesta en ollut ihan varma ennen reissua, oli makuupussini. Loco Libre Gearin Ghost Pepper Quilt osoittautui kuitenkin nappivalinnaksi. Koska siinä ei ole huppua eikä vetoketjua, se on puolet kevyempi kuin aikaisemmin käyttämäni Marmotin Helium-pussi. Sierran vuoriston kylmiä öitä varten ostin siihen lisäksi vielä Sea to Summitin Thermolite Reactor Extreme-sisäpussin (jota käytin siis vain Sierran osuudella). Muutamana yönä palelin silti, mutta se johtui ennemminkin kosteudesta kuin kylmyydestä, silloin kaipasin kunnon makuupussia jossa saisin vetää hupun nyörit tiukasti kiinni.

Lunar Solo LE-teltta ja vanha reppu

Uusi ihana Waymark Gearin Lite 50!!!

KEITTIÖ JA VESI

Keittiösettiin ei tullut matkan aikana mitään muutoksia. Käytin pienempää (0,9l) kattilaa kuin aikaisemmilla (1,4l) reissuilla ja se oli juuri sopiva yhdelle ihmiselle. Sierran vuoristossa mukana oli oltava karhukanisteri ruokia varten, ostin sen kavereiltani, jotka kävelivät PCT:n toisin päin. BearVault500 painaa noin kilon, sain sinne mahtumaan 4-5 päivän ruoat. Mutta koska kanisteria ei pystynyt järkevästi pakkaamaan repun sisäpuolelle, kannoin sitä repun päällä vaatteilla täytettynä ja pakkasin painavat ruoat pussiin repun sisälle. Pääasia että ruoat ovat kanisterissa öisin, etteivät karhut pääse niihin käsiksi. Luonnosta ottamani veden suodatin lähes aina, käytin koko matkan samaa Sawyer Squeeze-filtteriä.

LUMI

Alkumatkasta mukana oli Petzlin Leopard FL-jääraudat, joita käytin useampaan otteeseen jyrkillä lumisilla rinteillä. Olin tyytyväinen että valitsin jääraudat enkä microspikeseja, joita moni käyttää. Olen tottunut käyttämään rautoja ja niillä saa paljon paremman pidon. Jäähakkua en käyttänyt kertaakaan, ehkä juuri siksi kun raudoilla oli niin hyvä kävellä vaikeillakin poluilla. Vaellussauvoista oli paljon enemmän apua.

Petzlin Leopard FL-jääraudat painaa vain reilut 300 grammaa

KENGÄT

4265 kilometrin matkalla minulla meni neljä paria kenkiä. Lähdin liikkeelle Salomonin vaelluskengillä, koska halusin lumihankeen jykevämmät ja lämpimämmät kengät, joihin sain jääraudat kunnolla kiinni. Lumihangessa käytin kenkien päällä pitkiä säärystimiä, ne pitivät kengät pitempään kuivina, mutta kun kävelee koko päivän märässä lumessa, kastuu kengät lopulta säärystimistä huolimatta.

Washingtonin ja Oregonin osavaltioiden rajalla vaihdoin kevyempiin Merrellin maastojuoksukenkiin (MQM Flex), jotka olivatkin muuten ihan loistavat, mutta jäivät pieniksi kun jalkani turposivat entisestään Oregonin laavakentillä. Silloin minun oli leikattava kenkien sivut puukolla auki, että kykenin kävelemään seuraavaan kenkäkauppaan asti. Medfordin REI:ssa kokeilin useampia eri kenkiä, KEENin Targhee Vent Low tuntui kaikkein parhaalta jalassa. Olin kävellyt saman kengän korkeavartisella mallilla Uuden-Seelannin Eteläsaaren halki, joten tiesin että ne toimivat. Näillä kävelinkin sitten melkein 1500 km, kunnes ne alkoivat olla niin kuluneet että ostin uudet samanlaiset Mammoth Lakesistä. Tällä neljännellä kenkäparilla pääsin Meksikon rajalle asti.

Leirikenkinä olleet Bedrockin Original-sandaalit olivat ihan loistavat! Yösukkina käytin varvassukkia, jotta pystyin pitämään näitä sandaaleja myös sukat jalassa.

Salomonit 814 km jälkeen

Merrellit joissa ei ollut enää tilaa kaikille varpaille

Kolmas ja neljäs kenkäpari KEENiltä. Dirty Girl Gaitersin säärystimet pitivät hiekan ja roskat pois kengistä.

Leirikengät ja vaeltajan sääret

ELEKTRONIIKKA

Mistään elektroniikasta en luopunut matkan aikana. Kamera joka roikkui kaulassa koko matkan, sai kolhuja vasta viimeisen viikon aikana, jolloin näyttöön tuli särö ja luukku jonka takana on akku sekä muistikortti, tippui jonnekin. Tabletti oli mukana blogin kirjoittamista varten, se olikin hyödyllinen myös työhakemuksia lähetellessä. 15000 mah virtapankki oli riittävä, vaikka latasin sillä kolmea eri laitetta (tabletti, puhelin ja Garmin). Petzlin Actik-otsalamppuun en ollut oikein tyytyväinen. Alkumatkasta oli niin pitkään valoisaa, ettei sitä paljon tarvinnut, mutta loppumatkasta kun kävelin aamulla ja illalla tunnin pari pimeässä, patterit loppuivat todella nopeasti. Seuraavalle reissulle hankin lampun, jossa on ladattava akku. Garminin Explorer+ satelliittilähetin on kallis laite, mutta olin iloinen että se oli mukana. Sillä voi lähettää kotiin viestiä mistä vain, vaikka puhelin ei toimi. Kotiväki sai myös seurata kartasta reaaliajassa, missä liikuin. Olin ladannut laitteeseen kartat ja reitin siltä varalta, että puhelin hajoaa. Pääasiassa käytin navigointiin Guthookin PCT-sovellusta puhelimella.

MUUTA

Te Araroalle otin ensimmäistä kertaa puhallettavan retkityynyn, nytkin se oli minulla mukana, enkä ikinä enää retkeile ilman sitä! Nukun niin paljon paremmin kun on kunnon tyyny eikä mikään vaatteista kasattu mytty. Sitä paitsi kylminä öinä kaikki vaatteet olivat päällä.

Hatun päällä käytettävä hyttysverkko oli tarpeellinen Washingtonin eteläosissa ja Pohjois-Oregonissa hyttysten takia. Teltasta ei voinut poistua ilman sadevaatteita ja hyttysverkkoa, tai tuli syödyksi elävältä.

Teltan alla käyttämäni tyvek-kangas pitää teltan siistimpänä ja ehjänä pitempään, lisäksi siitä oli monta kertaa hyötyä liftauskylttinä.

Ensiapulaukkuni oli hyvin pieni, siellä oli vain laastareita, rakkolaastareita, allergialääkkeitä, antibioottikuuri ja särkylääkkeitä. Vain antibioottikuuri jäi käyttämättä, enkä jäänyt kaipaamaan mitään muuta puuttuvaa. Kosmetiikkapussissani oli palashampoo, hammastahna, aurinkorasvaa ja joku perusrasva jota voi levitellä joka paikkaan. Alkumatkasta hieroin jalat iltaisin lohikäärmesalvalla, mutta kun se loppui, en ostanut enää mitään vastaavaa. Koko varustelistan painoineen näkee täältä.

Tyvek on kätevä myös istuinalustana sekä silloin kun et viitsi pystyttää telttaa

RUOKATÄYDENNYKSET

Jotkut lähettävät pitkien vaellusten varrelle kaikki ruoat etukäteen, minä ostan ruokaa mieluummin sitä mukaa kun sitä tarvitsen. Washingtonissa lähetin kolme ruokatäydennystä paikkoihin, joissa aikaisempien vaeltajien kommenttien mukaan on rajoitettu/kallis valikoima tai ei ruokakauppaa ollenkaan. Lähetin paketit Seattlesta Stehekiniin, Skykomishiin ja Snoqualmie Passiin. Näistä kaikista paikoista olisi kyllä saanut koottua jonkunlaisen ruokatäydennyksen ilman pakettiakin, tai liftaamalla kauemmas kauppaan. Oregonissa lähetin ruokaa vain Shelter Coveen, jossa on vain leirintäalueen pieni kauppa. Sieltäkin olisi kyllä saanut kaiken tarvittavan, vaikka valikoima oli pieni. Kaliforniassa laitoin paketit Sierra Cityyn, jonne kaverini lähetti jo etukäteen ruoalla täyttämäni karhukanisterin, Sonora Passiin (jonne ruokatäydennykseni toi ystävä autolla) sekä Warner Springsiin. Olen tosi huono suunnittelemaan ruokia kovin pitkälle etukäteen, joten lähetin nämä kaikki paketit jostain matkan varrelta kun olin isommassa kaupungissa. En missään tapauksessa lähettäisi kaikkia ruokia etukäteen, koska et voi mitenkään tietää, mitä haluat syödä kolmen kuukauden päästä. Tai saatat olla jo kyllästynyt tietyn merkkisiin energiapatukoihin tai nuudeleihin. Hiker boxeista löysi usein patukoita tai muuta ruokaa, joita joku oli lähettänyt itselleen mutta ei pystynyt niitä enää syömään.

Aamuisin söin yleensä granolaa veden kanssa tai tein kahvi-chian siemen-suklaa-proteiinipirtelön. Lounaaksi bageleita maapähkinävoilla ja/tai banaanilla/avokadolla, tai wrappejä salamilla, juustolla ja majoneesilla. Vain iltaisin kokkasin lämpimän aterian, joka oli yleensä riisiä, nuudelia, pastaa tai perunamuussia tonnikalalla tai makkaralla. Kylminä iltoina join illallisen päälle kuumaa kaakaota, kylminä aamuina keitin aina kahvia. Söin päivän mittaan parin tunnin välein aina jotain; Cliff-energiapatukoita, pähkinöitä, karkkia, kuivattuja hedelmiä, suklaata, sipsejä tai keksejä. Kuumina päivinä lisäsin juomaveteen elektrolyyttejä. Kaupungeissa söin niin monta isoa ateriaa kuin siellä oloni aikana ehdin, paikatakseni kalorivajetta. Kaikesta tästä syömisestä huolimatta laihduin noin 7-8 kiloa matkan aikana.