Larke La

PV 28: Dharmasala (4460m) - Larke La (5100m) - Bimthang (3600m)

Olin valmistautunut unettomaan yöhön, mutta sain kuin sainkin nukuttua jonkun verran. Lääkitsin Dylanin nenäsuihkeella illalla, joten kuorsauskaan ei ollut ongelma. Olin odottanut kylmempää yötä, lunta satoi vielä reippaasti siinä vaiheessa kun ennen kahdeksaa kömmin makuupussiin.

Herätys neljältä, aamupala puoli viisi ja viideltä liikkeelle. Otsalamppujen valoja lipui polulle tasaisena virtana jo paljon ennen meidän lähtöä. Untuvatakin jouduin riisumaan pian lähdön jälkeen, nousu oli alkuun vähän jyrkempi ja hikeä alkoi pukata saman tien. Merinokerrasto ja softshell-takki ja -housut yhdistelmällä tarkeni juuri ja juuri, kunhan pysyi liikkeellä. Ensimmäiset 45 minuuttia mentiin otsalamppujen valossa, kunnes aamu alkoi valjeta ja ensimmäiset auringonsäteet osuivat läheisiin huippuihin. Lämmin ei tullut vielä silloinkaan kun aurinko osui polulle, tuuli oli kylmä ja sain pitää hupun tiukasti päässä. Paksut untuvatumput olivat myös tarpeen, ohuilla hanskoilla ei olisi pärjännyt. Porukkaa oli kyllä paljon. Vähän väliä sai olla ohittamassa joitain, tai jos itse pysähtyi, niin heti oli muita kannoilla. Polku oli kuitenkin helppoa ja nousi melko loivasti, solaan tuli lähtöpaikasta matkaa lähes 8 kilometriä. Olimme solan päällä noin yhdeksän aikaan aamulla.

Tämä oli täysin erilainen sola kuin Tilman, joka oli jyrkkä ylös ja jyrkkä alas. Larke La:n solaan noustiin pitkään ja hartaasti, polku kulki ylhäällä vuorten välissä monta kilometriä. Taas sattui solan ylitykseen upea sää, taivaalla ei näkynyt yhtäkään pilveä. Olo oli loistava koko ajan, ei lainkaan yhtä takkuista etenemistä kuin Tilmanin solassa. Korkeimman kohdan jälkeen lasku alkoi loivasti, mutta oli sitten huomattavasti jyrkempi kuin nousu. Polku oli aika liukas, kävelin todella varovasti kun pelkäsin taas olkapääni puolesta. Dylanilla oli liukuesteet (microspikes) kenkiin, joten hän sai lampsia rennosti. Onneksi lumi loppui aika pian ja polku jatkui hiekkaisena kohti kolmen jäätikön yhtymäkohtaa. Päästyämme takaisin 4000 metrin alapuolelle, pysähdyimme lounaalle Dangboche Kharkaan, jossa oli muutamia majataloja. Nälkä oli hirmuinen, aamupalasta oli jo tosi kauan olin päivän aikana syönyt vain yhden snickersin.

Lounaan jälkeen sai taas kääriä hupun päähän kun jatkoimme matkaa, tuuli oli nimittäin kylmä ja ruokailun myötä verenkierto tietysti keskittyi vatsaan. Alamäkeä oli onneksi helppo ja nopea kipitellä eteenpäin ja juuri ennen saapumista Bimthangin kylään, alkoi sataa lunta. Majoituimme söpöihin keltaisiin mökkeihin ja kömmin saman tien makuupussiin pienelle päivälevolle. Tässä vaiheessa ulkona tuli jo ihan kunnolla lunta, onneksi emme olleet enää kävelemässä.

Illalliselle mennessäni kuulin että joku oli murtanut jalkansa laskeutuessaan solasta. Oppaamme Nara oli ollut auttamassa kun miestä kannettiin alas. Täällä on kyllä niin paljon paikkoja joissa on helppo satuttaa itsensä, jos ei ole tarkkana. Varsinkin kun alkaa väsyttää, tarkkaavaisuus helposti herpaantuu. Kun huomaan itse että alan kompuroimaan (tätä tapahtuu joskus pitkän päivän lopulla), komennan itseäni ääneen keskittymään paremmin. Se toimii!

Tämä oli nyt toiseksi viimeinen vaelluspäivä, meillä on enää yksi päivä kävelyä jäljellä Annapurna Circuitin ja Marsyangdi-joen varteen.