Samagaon

PV 24: Namrung (2650m) - Samagaon (3540m)

Aamulla oli sen verran viileä, ettei voinutkaan enää lähteä liikkeelle ilman takkia ja hanskoja. Ensimmäinen pysähdys oli jo nurkan takana olevalla poliisin tarkastuspisteellä, jossa piti esittää vaellusluvat. Jotain tietoja niistä kirjoitettiin ylös paksuun kirjaan.

Budhi Gandakin laakso on niin kapea, jyrkkäseinäinen ja mutkitteleva, että täällä ei ole missään vaiheessa nähnyt maisemia kovin pitkälle eteenpäin. Toisin kuin esimerkiksi Khumbun laaksossa, lumihuippuisista vuorista on täällä nähty vain vilauksia siellä täällä ja majesteettiset vuoristonäkymät antavat vielä odottaa itseään. Tänään laakso vihdoin alkoi avautua ja päivän mittaan lumihuippuja ilmestyi näkyviin useita. Reitti nousi pikkuhiljaa ylemmäs, lounaan söimme Lhon kylässä noin 3200 metrin korkeudessa. Sieltä polku kiipesi vielä noin 300 metriä Shyalan kylään, jossa eteen aukeava vuoristomaisema sai hihkumaan ihastuksesta. Loppumatka olikin helppoa "nepali flat" eli nepalin tasaista polkua; vähän ylös ja vähän alas.

Manaslun rinteiden alapuolella levittäytyvä Samagaon näkyi jo kaukaa. Hyvin erottui myös sen yläpuolella oleva luostari, jossa vierailisimme huomenna. Kävelimme ensin kylän vanhan osan läpi, jossa paikalliset asuvat perinteisissä kivimajoissa ja pihat on rajattu kiviaidoin. Talot ja asukkaat olivat sen näköisiä, että olisin voinut kuvitella siirtyneeni satoja vuosia ajassa taaksepäin ja jonnekin Tiibetin ylängölle.

Majatalot olivat kaikki kylän toisella puolella. Astelimme sisään Mount Manaslu hotelliin ja tällä kertaa saimme jopa valita minkälaisen huoneen tai huoneet haluamme. Valitsimme kummallekin oman huoneen ilman vessaa/kylpyhuonetta. Nämä toki löytyvät sitten käytävältä. Pyykkäsin saman tien vaellushousuni, ne on pesty viimeksi kaksi viikkoa sitten ja ovat kamalan likaiset. Pidämme täällä huomenna lepopäivän, joten on toivoa saada pyykit kuivaksikin ennen kuin matka jatkuu.

Ohrapeltoja matkan varrella. Täällä viljellään paljon myös hirssiä, vehnää sekä tattaria.

Reitillä oli myös yksi maastopyöräilyporukka, kuulemma 50/50 oli kantamista ja ajamista. Tässä polku kyllä näyttää ihan ajettavalta.

Jakki nautti viilentävästä vesisuihkusta hanan alla Shyalan kylässä

Samagaon näkyvissä!

Kylässä kulkijaa tervehtii ensimmäisenä pitkä rivi rukousmyllyjä

Edellinen
Edellinen

Lepopäivä

Seuraava
Seuraava

Luksusmajoitus