Cheow Larn
Nukuin viidakkoteltassani paremmin kuin missään pitkään aikaan. Kuuden aikaan aamulla heräsin gibboneiden huhuiluun, käänsin kylkeä ja nukahdin uudelleen. Monipuolisen aamiaisen jälkeen lähdimme kohti Cheow Larn-järveä. Tekojärvi muodostettiin vuonna 1982 rakennetun padon avulla, veden alle jäi useita kyliä ja paljon ihmisiä sekä eläimiä jouduttiin siirtämään muualle asumaan. Nykyään järvi on turistien suosima vierailukohde ja yöpyminen lautoilla kelluvissa majoissa onkin ainutlaatuinen kokemus. Näitä "raft house"-majoituksia on järvellä useita, Elephant Hillsin omistama Rainforest camp on varmasti hienoin. Järven hiljaisessa nurkassa, sademetsän siimeksessä, sijaitsevat teltat kelluvat ponttooneilla ja kaikki toimii aurinko- sekä tuulienergialla. Jokaisessa teltassa on oma kylpyhuone ja juuri tänne suunniteltu jätteenkäsittelysysteemi takaa sen, ettei ympäristö vahingoitu.
Kaikki kymmenen telttaa on nimetty viidakon asukkien mukaan, minun telttani oli "sun bear" eli Malesian aurinkokarhu. Lounaan jälkeen lähdimme viidakkokävelylle oppaamme Bamboon kanssa. Matkaan lähti myös kansallispuiston vartija, ison viidakkoveitsen kanssa. Kuljimme valmista luontopolkua pitkin, muualla liikkuminen olisi ollut hidasta ja työlästä, viidakko on todella tiheää. Hiki virtasi kun könysimme ylämäkeen ja pysähdyimme aina välillä ihmettelemään kasveja tai elämiä. Löysimme tuoreet karhun kynnenjäljet puusta aivan polun vierestä. Korkealla se oli käynyt, jäljet jatkuivat niin ylös kuin pystyi näkemään.
Kalkkikivi on huokoista ja vesi on aikojen saatossa muokannut vuoria, siksi alueella on paljon luolia. Oppaamme jakoi meille otsalamput ja ei muuta kuin tutkimaan pimeää luolaa. Alkuun ei näkynyt mitään ihmeellistä, mutta kunhan pääsimme nurkan taakse minne päivänvalo ei ylettänyt, alkoi löytyä vaikka mitä! Ensin käärme, mustavalkoinen matelija (cave racer) katseli meitä tyynenä kiven kolosta. En ole käärmekammoinen mutta en nyt viitsinyt mennä kovin lähelle kuvaamaan kuitenkaan. Sitten oppaamme osoitti kämmenen kokoista hämähäkkiä luolan seinässä. Lähemmäs katsomaan tietenkin, erehdyin vilkaisemaan ylöspäin päällemme kaartuvaa luolan seinämää ja kas, sehän oli täynnä hämähäkkejä. Siirryin askeleen kauemmas seinästä.
Luola oli yllättävän iso, katto kohosi ainakin 10 metrin korkeuteen ja se oli mustanaan lepakoita. Maa puolestaan näytti liikkuvan kun jaloissa loikki suht kookkaita heinäsirkkoja. Suu piti pitää kiinni kun otsalamppumme houkuttelivat pieniä kärpäsiä pyörimään naaman eteen. Taisin kuitenkin hengittää niitä jonkun verran, nenää kutitti siihen malliin.
Kävelyn jälkeen bongailtiin vielä gibboneita venematkalla takaisin leiriin. Henkilökunta on tarkkaillut leirin ympäristössä asuvia gibbon-perheitä jo pari vuotta ja tuntevat niiden tavat ja reviirit melko hyvin. Löysimme yhden perheen ja seurasimme niiden touhuja veneestä käsin. Leiriin palattuamme sukelsin järveen omalta terassilta, voiko parempaa olla!!!
Tuoreita karhun jälkiä viidakossa.
Luolaan, mars!
