Välimeri

PV 36: Font de la Tanyareda - Banyuls-sur-mer 19 km

Koko yön tuuli ihan älyttömästi, ei auttanut vaikka olimme mielestämme valinneet suojaisen telttapaikan. Sain kuitenkin nukuttua jonkun verran ja aamulla olin virkeänä lähdössä liikkeelle, olihan vaelluksen viimeinen päivä! Tijl huomasi illalla että olikin unohtanut virtapankkinsa ravintolaan lataukseen, hän päätti kävellä 3 km takaisin päin ja hakea sen. Lähdin siis yksin kohti rannikkoa ja Banyuls-sur-merin kaupunkia. Matkaa oli enää 19 kilometriä, sekin lähes kokonaan alamäkeä.

Tuuli ei ollut helpottanut yhtään yön aikana, lähdin aamulla liikkeelle untuvatakki päällä ja pipo päässä. Tuntui hassulta että olin niin lähellä Välimerta ja oli niin kylmä. Nousin leiripaikasta harjanteelle, jossa tuuli oli vielä voimakkaampi. Aurinko nousisi ihan kohta, taivaanranta punersi jo kauniisti. Valitettavasti polku sukelsi metsään, enkä nähnyt auringon nousevan. Metsässäkään ei oikein voinut rentoutua, koska puut olivat selkeästi aika vanhoja ja pelkäsin että tuuli puhaltaa ne kumoon. Metsän jälkeen reitti jatkui pitkin harjannetta, minulla oli välillä ihan tosissaan vaikeuksia pysyä pystyssä tuulen takia. Yritin katsoa kartasta jotain vaihtoehtoista reittiä, joka ei menisi aivan kukkuloiden päällä, mutta en löytänyt sellaista. Puskin siis vain eteenpäin kohti aurinkoa ja merta. Tähän mennessä kovimmat kokemani tuulet olivat Te Araroalla Uudessa-Seelannissa, Wellingtonin yläpuolella olevilla kukkuloilla. Nämä tuulet menivät helposti niidenkin ohi listan kärkeen. Noin kolmen tunnin taistelun jälkeen lähdin vihdoin laskeutumaan alaspäin kohti suojaisempia seutuja.

Aurinko nousee

Tuulta vastaan taistelu otti päähän

Löysin suojaisen kivenkolon, jonne pysähdyin syömään "lounasta", eli purkin tonnikalaa ja loput karkit ja perunalastut. Odotin jo vesi kielellä ravintolaruokaa, joka odotti matkan päätepisteessä. Tauon yhteydessä sain vihdoinkin vähentää vaatetta, mutta shortsit jäi vielä reppuun. Polku oli vieläkin tosi jyrkkää ja vaati täyttä keskittymistä, olisi noloa nyrjäyttää nilkka pitkän vaelluksen viimeisenä päivänä.

Vasta noin viisi kilometriä ennen rantaa oli tarpeeksi lämmin vaihtaa shortseihin. Polku vaihtui tieksi vasta aivan kaupungin reunalla, josta rantaan oli enää ehkä kilometri. Kävelin suoraan veden äärelle, riisuin lenkkarit ja kahlasin veteen. Olisi tehnyt mieli uida, mutta minun olisi pitänyt tehdä se vaellusvaatteissa kun uikkareita ei ollut matkassa. Uimista enemmän halusin kuitenkin mennä syömään johonkin rantakadun ravintoloista, joilla oli mukavan näköisiä terasseja meren äärellä. Pyysin rannalla istunutta naista ottamaan minusta kuvan, sitten suuntasin lähimmälle terassille. Tarjolla olisi ollut vaikka mitä burgereista pizzoihin, mutta tilasin vuohenjuustosalaatin ja lasin valkoviiniä. Vaelluksella saa niin harvoin mitään tuoretta, että keho kaipaa kaikkein eniten kasviksia.

Ei enää pitkästi!

Se oli siinä!

Salaatti maistui taivaalliselle, eikä valkoviinikään pahaa tehnyt. Istuin terassilla niin kauan, että Tijl saapui paikalle, hän oli onneksi saanut virtapankkinsa takaisin. Tijl oli ottanut töistä lopputilin lähtiessään Pyreneille, joten hänen matkansa jatkuisi vielä pitkään. Hyvästelin hänet ja hyppäsin Espanjan puolelle menevään junaan. Olin varannut majoituksen Portbousta, siellä oli halvempaa majoittua kuin Banyuls-sur-merissä. Illalla en jaksanut edes odottaa että kylän ravintolat aukeaisivat, vaan hain kaupasta kassillisen ruokaa ja linnoittauduin hotellihuoneeseeni. Seuraavana päivänä jatkoin matkaani kohti Barcelonaa, josta minulla oli lento kotiin parin päivän kuluttua. Ennen sitä ehdin käydä tapaamassa ystävääni Andresia, joka asuu Barcelonan lähellä.

Nam!

Kuuma suihku ja yö oikeassa sängyssä tuntuu aina yhtä hienolta pitkän vaelluksen jälkeen

Haute Route Pyrenees oli juuri niin upea reitti kuin sen kävelleet ystäväni olivat kertoneet. Mutta se tuntui jotenkin lyhyeltä, olisin halunnut jatkaa vaeltamista ainakin pari kuukautta lisää. Olin vasta päässyt vauhtiin! Reitin "lyhyyden" vuoksi sen loppuun pääseminen ei tuntunut niin merkitykselliseltä ja ihmeelliseltä kuin vaikka Pacific Crest Trailillä. Reilussa kuukaudessa ei ollut uponnut niin syvälle pitkänmatkanvaelluksen maailmaan, että paluu normaaliin elämään tuntuisi vaikealta. Asiaan vaikutti ehkä myös se, että tällä reitillä en ollut tavannut niin paljon ihmisiä, joista olisi pitkän matkan aikana ehtinyt tulla tärkeitä. Reitillä yllätti se, miten hidaskulkuista se usein oli. Kuvittelin matkaan lähtiessäni että pystyisin kävelemään pitempiä päivämatkoja, mutta se ei reitin alku- ja loppupäätä lukuun ottamatta vain ollut mahdollista. Sää hidasti myös matkantekoa yllättävän paljon, sen johdosta en pitänyt puolivälin jälkeen yhtäkään lepopäivää kun pelkäsin etten ehdi ajoissa perille. Haluan ehdottomasti palata joskus Pyreneille, matkan varrella oli monta vuorta joille haluaisin kiivetä ja useampi kansallispuisto joita pitää päästä tutkimaan tarkemmin!

Kengätkin kesti koko matkan!