Col de Gambales
PV 12: Refuge de Larribet - Gave d’Arratille 20km
Aamulla ennen lähtöä kävin kysymässä refugen henkilökunnalta, myyvätkö he voileipiä tai jotain vastaavaa mukaan. Eivät kuulemma myy. Olin vähän huolissani ruokatilanteesta, tuntuu että voisin syödä koko ajan ja vielä menee ainakin kolme päivää ennen kuin olen Gavarniessa. Kaupassa missä kävin ostamassa edellisen täydennyksen, ei ollut minkäänlaisia ”lisää-vain-vesi-pussipastoja”, joten ostin puoli kiloa pikamakaroonia ja kuuma kuppi-tyyppisiä keittoja. Tonnikalaahan ei täällä saa missään pusseissa, vaan on ostettava tölkkejä. Kun oli ollut niin kuuma, en halunnut ostaa myöskään juustoa tai makkaraa. Eli jotenkin tuntuu että lähdin tälle etapille aika köyhillä eväillä. On ollut myös huono tuuri, kun olen saapunut refugiolle päivällä ja olisin voinut syödä siellä jotain, keittiö on ollut kiinni. Illalliselle en uskalla niihin mennä koska siellä tarjotaan varmasti liharuokaa.
Refuge de Larribet aamuauringossa
No mutta, takaisin asiaan. Oli kiva lähteä kerrankin heti aamusta alamäkeen, eikä ylös niinkuin aikaisemmin. Helppo polku laskeutui kauniin puron vartta 500 korkeusmetriä, kunnes se kääntyi toiseen laaksoon ja lähti nousemaan kohti päivän korkeinta kohtaa; Col de Gambalesia (2706m). Päiväretkeläisiä näkyi jonkun verran alkumatkasta, he eivät varmasti olleet tulossa solaan asti. Tällä kertaa rinteeseen oli tehty siksak-polku, eikä vain vedetty suoraan ylös jyrkimmästä kohdasta. Vaikka matkaa tulee mutkittelevalla polulla enemmän, on semmoista mukavampi nousta.
Kohti Col de Gambalesia
Solan päällä istui hollantilainen vaeltaja, jonka olin nähnyt jo pari kertaa sinä aamuna. Hän oli ollut siellä jo hetken, ja lähti kävelemään toista puolta alas kun oli ensin ottanut pyynnöstäni minusta kuvan. Ylämäessä oli todella kylmä tuuli, mutta solan päällä ei tuullut ollenkaan! Katselin jonkun aikaa maisemia ja otin kuvia, sitten heitin repun selkään ja lähdin laskeutumaan solan toiselle puolelle. Kun ylämäessä oli ollut selkeä ja helppokulkuinen polku, tällä puolella solaa olikin taas vastassa lohkaremeri ja hukkasin polun saman tien. Aikani yritin etsiä jotain merkkejä reitistä, kunnes luovutin ja lähdin vain alaspäin lohkareelta toiselle hyppien. Pääsin ehjin nahoin (ja nilkoin) pahimman lohkarealueen reunaan ja sieltä löysinkin poluntapaisen. Jatkoin laskeutumista vielä useamman tunnin, kunnes saavuin Refuge Wallonin eteen. Tämä refuge on suljettu remontin vuoksi, joten jatkoin vain matkaa.
Polku nousi alkuun pikkuhiljaa ja lähempänä solaa jyrkemmin
Col de Gambales
Luntakin löytyi
Refuge Wallon
Juuri ennen refugea oli alkanut aivan erilainen metsä kuin mitä reitin varrella oli aikaisemmin ollut. Enää ei ollut pyökkiä, vaan aivan upeita, valtavia mäntyjä! Maisema muistutti aivan Kings Canyonin kansallispuistoa Kaliforniassa, jonka läpi Pacific Crest Trail menee. Päätin jatkaa kävelemistä niin pitkään, että vastaan tulee kiva leiripaikka. Pian niitä olikin niin paljon etten meinannut osata päättää. Leiripaikastani on hieno näköala alas laaksoon ja vieressä kohisee vesiputous. Kelpaa.
