Lunta ja vesiputouksia
Pv4: Refuge du Baston - Pellyn leirintäalue, 31,9km, nousua 1624m, laskua 2984m
Aamulla kun avasin silmät, pienen majan ikkunasta ajasti jo lupaavaa valoa ja hyppäsin saman tien ylös avaamaan oven. Taivas oli kirkas ja kauniin keltainen taivaanranta enteili pian nousevaa aurinkoa. Olin nukkunut oikein hyvin, majassa oli mukavan lämmin kuunnella tuulen huminaa. Joku hiirulainen siellä kävi alkuyöstä kääntymässä, mutta taisi todeta ettei tarjoilu tänään pelaa, eikä tullut takaisin.
Tästä solasta lyhin reitti olisi noussut Les Dents Blanchen yli, mutta näin jo kaukaa että reitti on ihan liian luminen turvalliseen ylitykseen. Jouduin siis laskeutumaan alas noin 1000 metriä, jonka nousin sitten taas ylös vuorijonon toisella puolella. Matkaakin tuli ainakin 13 km enemmän. Mutta tätä tämä on, turvallisuus edellä, varsinkin kun olen yksin matkassa. Alamäki oli onneksi aika nopeaa, osa matkasta alempana oli pientä hiekkatietä. Ylämäessä menikin sitten taas kauemmin. Refuge de Follyn terassilla nautin herkullisen munakkaan, ja johan taas jalka nousi reippaammin. Combes aux Puairesin solaan noustessa tapasin ensin yhden Hexatrekin perustajista, Kevinin! Jutustelimme hetken ja jatkoin sitten matkaa ylemmäs. Seuraavaksi polulta löytyi Arthur, ranskalainen joka oli myös Hexatrekillä. Hän ei puhunut sanaakaan englantia, mutta onnistuimme kuitenkin solan ylityksen aikana jutustelemaan jonkun verran. Ei ole mennyt viimeisen vuoden Duolingon näpyttely hukkaan.
Sola oli yllättävän luminen ja jouduimme etsimään sopivaa reittiä monessa kohtaa kun liian jyrkkä luminen rinne ei ollut turvallinen mennä alas. Selvisimme kuitenkin ja pian edessä avautui näkymä Lac de Vogeallen järvelle. Vielä järven kierto ja pian olimmekin jo Refuge de Vogeallen pihalla nauttimassa kylmää kolajuomaa. Arthur jäi vielä majalle syömään lounasta kun jatkoin matkaa.
Kenkäni olivat olleet märät koko päivän, joten majalla olin pitänyt kuivattelutauon ja vaihtanut kuivat sukat. Kun olin kävellyt noin 15 minuuttia, polku meni kirjaimellisesti vesiputouksen läpi. Ylitystä helpottamaan oli sidottu köysi, ja putouksesta roiskuva vesi viilensi ihanasti kuumana päivänä. Mutta se niistä kuivista sukista. Samanlaisia ylityksiä tuli vielä monta lisää, ennen kuin olin alhaalla laaksossa ja kuivalla polulla. Tämä Le Giffre-joen laakso oli upea, eniten vesiputouksia mitä olen koskaan missään nähnyt!
Koska ensimmäinen "oikoreittini" oli liian luminen, myös toinen edempänä odottava olisi myös mahdoton. Yhtäkkiä etäisyys seuraavan päivän tavoitteeseen siis tuplaantui ja tiesin että se olisi mahdoton. Seuraavalle kahdelle päivälle nimittäin oli luvattu kovaa vesisadetta, enkä todellakaan aio silloin olla yli 2000 metrin korkeudessa. Laaksosta alas päästyäni lampsin siis Pellyn leirintäalueelle ja tein uuden suunnitelman.
