Mikä CDT?

Vihdoinkin minulla on ilo julkistaa vaellus-suunnitelmani tälle vuodelle. Tarkoitus oli lähteä jatkamaan Great Himalaya Trail loppuun Nepalissa, mutta koska toinen reissukaverini sai juuri lapsen ja toisen reissukaverin kanssa aikataulut eivät osuneet tänä vuonna yksiin, jouduin nostamaan pöydälle sen kuuluisan “suunnitelma B:n”. Niitähän minulla onneksi riittää.

Viimeisen parin vuoden aikana vaellukset ovat jääneet aika vähiin. Pyreneiden vaellus viime vuonna tuntui loppuvan ihan kesken, vaikka silläkin oli pituutta lähes 800 kilometriä. Siinä kohtaa pastadiesel on vasta lähtenyt käyntiin ja lämmennyt, joten nyt minusta tuntui että on aika lähteä jollekin oikeasti pitkälle vaellukselle. Seinälläni on jo melkein kaksi vuotta ollut Continental Divide Trailin kartta, koska olen kahtena edellisenä kesänä seurannut siellä vaeltavien ystävieni matkantekoa. Siksi tuntui helpolta alkaa suunnittelemaan omaakin vaellusta juuri tälle reitille.

Continental Divide Trail on noin 5000 kilometriä pitkä vaellusreitti Yhdysvaltojen halki Kanadan rajalta Meksikon rajalle. Continental Divide on vedenjakaja Kalliovuorilla, sieltä vesi lähtee joko itään kohti Atlanttia, tai länteen Tyynellemerelle. Aivan reitin pohjoispäässä Montanassa vaeltaja ylittää Triple Divide-solan, josta vesi lähtee myös pohjoiseen kohti Hudsonin lahtea Kanadassa. CDT kulkee viidessä eri osa-valtiossa; Montana, Idaho, Wyoming, Colorado ja New Mexico. Sen varrella on kolme kansallispuistoa (Glacier, Yellowstone ja Rocky Mountain), 20 kansallismetsää ja 22 erämaata sekä paljon alkuperäiskansojen maita. Reitti ei ole vieläkään täysin valmis, vaan sisältää edelleen melko paljon tiellä kävelyä. Kaikki tiepätkät aion kävellä, kyllä ne menee kun asennoituu oikein ja lataa tarpeeksi äänikirjoja viihdykkeeksi.

Näin pitkälle matkalle mahtuu paljon erilaista maastoa ja ekosysteemejä, korkeasta vuoristosta aavikkoon. Reitin korkein kohta on Grey’s Peak (4352m) Coloradossa ja matalin Lordsburgin kylä (1277m) New Mexicossa. Niin mahtuu myös paljon erilaista säätä ja lämpötiloja, kun vaelletaan keväästä myöhäiseen syksyyn. Tämänkin reitin vaellan pohjoisesta etelään, kuten tein PCT:llä. Erityisesti CDT:llä tämä tuntuu olevan toimivin strategia, koska moni keväällä etelästä aloittava joutuu joko kiertämään vielä liian lumiset Coloradon vuoret tai hyppäämään toiseen osuuteen ja palaamaan myöhemmin takaisin Coloradoon. Aloituksen ajankohta kesäkuun puolessa välissä aikaisen kevään sijaan sopii myös paremmin aikatauluuni. Varaan matkaan noin viitisen kuukautta, paluu siis joskus marraskuussa.

Suurimpia haasteita tällä reitillä tulee varmasti olemaan muun muassa sää, reitillä pysyminen (merkinnät harvakseltaan), yksinäisyys (hyvin vähän kulkijoita), tiepätkät sekä juomaveden vähyys useilla alueilla. Samalla otan kuitenkin innolla nämä haasteet vastaan ja lähden tekemään tästä omanlaiseni seikkailun!

Lähtöön on vielä 2 kuukautta, joka tulee varmasti menemään nopeasti, vaikka se nyt tuntuu kauhean pitkältä ajalta. Kirjoittelen vielä ennen reissua tarkemmin reitistä ja varusteista, kunhan saan päätettyä mitä kaikkea mukaan lähtee.


Edellinen
Edellinen

Suunnittele oma seikkailusi