Toiset on luotuja kulkemaan
Viimeiset seitsemän vuotta olen ollut vakituisessa työssä. Välillä olen ollut lomatkin töissä, koska lomallahan on hyvä lähteä ryhmän kanssa vaeltamaan, eikä se ole edes tuntunut työltä. Vuosi sitten vaihdoin lentoyhtiöstä toiseen ja sain heti vakituisen sopimuksen. Työstäni pidän todella paljon, mutta silti viime talvesta asti minua on vaivannut outo levottomuus, enkä ole ollut tyytyväinen tilanteeseen. Vaikka työni vie minua maailmalle joka viikko, se ei kuitenkaan tarjoa sellaista seikkailua ja haastetta, mitä kaipaan. Lisäksi ahdistusta aiheutti tieto, ettei nykyinen työnantaja ollutkaan yhtä myötämielinen palkattomien vapaiden suhteen kuin edellinen. Muistin taas vanhan haaveeni pitkästä vaelluksesta, sellaisesta, joka koettelisi sekä kehoa että mieltä. Tällaisia vaellusreittejä on maailmassa paljon, mutta minulle oli itsestään selvää mikä se niistä olisi! Heti kun tein päätöksen lähteä, oloni helpotti, ja olen osannut nauttia työnteostakin ihan erilailla.
Lokakuun lopussa laitan siis repun selkään, vaelluskengät jalkaan ja matkaan Uuteen-Seelantiin. Vuonna 2011 virallisesti avattu pitkä vaellusreitti Te Araroa ("pitkä polku") kulkee koko maan halki Cape Reingasta maan pohjoiskärjessä Bluffiin etelässä. Tähän reilun 3000 km matkaan tulee menemään koko talvi, noin neljä kuukautta. Olen valmistautunut vaellukseen koko kesän, muun muassa päivittämällä ja testaamalla varusteita ja tekemällä kahta työtä jotta ehdin säästää riittävästi rahaa. Lähden matkaan yksin, mutta tulen varmasti tapaamaan matkalla paljon muitakin vaeltajia.
Te Araroa tarjoaa monenlaista maastoa; hiekkarantoja, metsiä, tulivuoria, vuoristoja, kyliä, kaupunkeja, jokia, järviä ja varsinkin eteläsaarella ollaan välillä hyvin kaukana asutuksesta. Olen ollut Uudessa-Seelannissa aikaisemminkin, joten tiedän, että luonto on siellä henkeäsalpaavan kaunis ja ainutlaatuinen. Vaelluskohteena se houkuttelee myös siksi, ettei siellä ole mitään myrkyllisiä tai vaarallisia eläimiä eikä olioita. Sormukset jätän kuitenkin varmuuden vuoksi kotiin... Muita vaaroja sieltä kyllä löytyy, kuten luonnosta ja erämaasta aina, eikä tällaiselle reissulle pidä lähteä valmistautumatta tai varautumatta hätätilanteisiin. Jo pienestä nilkan nyrjähtämisestä voi tulla iso ongelma, jos olet yksin keskellä asumatonta vuoristoseutua.
Olen juuri irtisanonut itseni, lähtö on tasan kahden viikon päästä. Kahden ja puolen viikon päästä olen toivottavasti jo polulla, edessä 3000 km taivallettavaa. Tällaisesta olen haaveillut, ettei moneen kuukauteen tarvitse tehdä muuta kuin laittaa tassua toisen eteen ja nauttia maisemista.
Toiset on luotuja kulkemaan, toiset on liikkeellä luonnostaan. Yksi heistä lienen, enkä milloinkaan voi samaa paikkaa sietää kuin ehkä viikon korkeintaan.
- Juha Vainio -
