Pic d’Orhy

PV 6: Rio Urbeltza - Pic d’Orhy - Cabane d’Ardane n 25 km

Kylläpä voi päivät olla erilaisia! Tämä päivä alkoi loistavasti ihan jo siksi että nukuin todella hyvin. Olin taas laittanut kellon soimaan 6.30, sillon on vielä pimeää mutta minusta on mukava istua makuupussissa ja syödä aamupalaa samalla kun aamu alkaa valjeta. Tunnin päästä olikin jo valoisaa kun lähdin kävelemään kohti Col Bagarguita. Tiesin että siellä on ravintola ja kauppa, tarkoitus oli käydä molemmissa. Kun marssin ravintolan avoimista ovista sisään, kaikki tuolit olivatkin nostettuna pöydille. Ystävällinen nainen selitti että ravintola on poikkeuksellisesti tänään kiinni, ja tiedusteli mitä olisin halunnut. Mutisin halunneeni vain kupin kahvia ja jotain syötävää. Sain kuin sainkin kahvini ja nainen toi minulle lisäksi myös tuoreen croissantin, nämä sain nauttia ulkoterassilla josta oli hienot näkymät. Kun kyselin missä kauppa on, sain kuulla että se olikin 600 m takaisin sinne mistä olin tullut. Ei auttanut kuin kävellä takaisin rakennukselle, joka näytti kaikkea muuta kuin kaupalta. Kauppa täällä Ranskassa onkin Epicerie, eikä supermarket tai shop niin kuin monessa muussa maassa. Valikoima oli kuitenkin melko hyvä, tarjolla oli jopa oikeita retkiruokia mutta ne oli hirveän kalliita. Ostin ruokaa pariksi päiväksi, sitten minun pitäisi jo olla Lescunin kylässä.

Seuraavaksi alkoi päivän (ja koko reissun tähän mennessä) isoin urakka, Pic d’orhyn (2017m) huipulle nousu. Col Bagarguista nousua tulisi noin 700 metriä. Onneksi tuuli jonkun verran, muuten olisi taas ollut tukalan kuuma. Nyt reitti oli helpompaa seurata kun maaston muodot ovat isompia ja pystyy näkemään kauemmas, minne on menossa. Juuri ennen jyrkimmän nousun alkua pidin pitkän lounastauon, tuore patonki vuohenjuustolla ja oliiviöljyllä maistui oikein hyvältä! Sillä energialla jaksoinkin hyvin lähteä jyrkkään ylämäkeen, joka nousi ensin Zazbigagnin päälle. Sieltä reitti muuttui vaikeammaksi ja seurasi harjannetta kahden vuoren välillä. Sain tosissaan olla kieli keskellä suuta kapealla polulla ja jyrkkä pudotus ihan vieressä. Muutamissa kohdissa piti ottaa kädetkin avuksi, tämä on juuri sellaista polkua mistä tykkään! Haastavia reittejä korkealla, hienoilla maisemilla maustettuna. Huipulla oli pari muutakin ihmistä syömässä eväitä, otin pari kuvaa ja lähdin sitten kiireesti alas, siellä nimittäin viihtyi myös isot parvet lentomuurahaisia.

Huipulla (2017 m)

Tätä puolta alas

Toinen puoli vuoresta oli huomattavasti helpompaa polkua kuin se miltä tulin. Lyhyen jyrkän osuuden jälkeen polku oli helppoa ja mukavaa, se seurasi Ranskan ja Espanjan rajaa ylittäen useita pienempiä kukkuloita. Cabane d’Ardanelle saavuin aika tarkalleen kuudelta. Tämä on siis autiotuvan tyylinen maja, joka on kaikkien vapaassa käytössä. Majassa oli kaksi laveria päällekkäin joilla tilaa kahdeksalle ja yksi ruokapöytä. Paikalla oli jo saksalainen pariskunta ja ranskalainen mies, jotka kaikki olivat menossa HRP:tä toiseen suuntaan. Ilta meni mukavasti majan pihalla istuen ja rupatellen.

PV 7: Cabane d’Ardane - Source de Marmitou n. 23 km

Taas meni yö kuunnellessa teltan lepatusta tuulessa. Olisin hyvin mahtunut tupaankin nukkumaan, mutta en Suomessakaan tykkää nukkua autiotuvissa, siksi halusin nukkua teltassa. Illalla ei tuullut yhtään, mutta se alkoi saman tien kun aurinko laski. Unet jäivät siis taas vähiin. Teltta kyllä kestää tuulen, mutta meteli on niin kova ettei uni tule.

Koko päiväksi oli luvattu pilvistä säätä, mikä ei haitannut edellisten tukahduttavan kuumien päivien jälkeen yhtään. Hyvästelin muut ja lähdin matkaan, heidän lähtiessä vastakkaiseen suuntaan. Todella kova tuuli kesti koko päivän, lippalakki oli laitettava reppuun, se ei pysynyt enää päässä. Vajaan neljän tunnin melko helpon kävelyn jälkeen saavuin Refugio de Belagualle, joka on juuri remontoitu miehitetty vuoristomaja. Siellä on siis henkilökuntaa joka huolehtii majasta ja laittaa ruokaa vieraille.

Istuin majan isolla terassilla, join kahvin, söin perunamunakkaan (tortilla de patatas) ja pahimpaan janoon otin radlerin (puolet olutta, puolet limsaa). Näiden eväiden voimalla jatkoin matkaa eteenpäin ja seuraavaksi polku sukelsi mutkittelemaan tiheässä pyökkimetsässä. Polku oli mukavan pehmeä, sille oli kertynyt paksu kerros kuivua lehtiä. Metsästä putkahdin yhtäkkiä ihan toisenlaiseen maailmaan, keskelle valkoisten kalkkikiviseinämien reunustamaa laaksoa. Kalkkikivisokkelo jatkui monta kilometriä ja oli kerrassaan upea!

pyökkimetsässä

Jouduin hidastamaan tahtia reilusti, että ehdin kivikkoisessa maastossa katsoa jalkoihini ja myös ihailla maisemia. Tässä kohtaa olin siis Espanjassa, mutta noustuani Col d’Anayen solan yli, olin taas Ranskassa. Solan toisella puolella mykistyin ihan täysin, molemmin puolin kohosi upeat kalkkikiviseinämät, joista kaikui petolintujen huuto. Opaskirja neuvoo leiriytymään tähän upeaan paikkaan pienen puron varrelle, mutta siinä tuntui tuulevan taas niin paljon etten halunnut vaarantaa jälleen yhden yön unia. Täytin vain vesipulloni ja jatkoin matkaa alemmas samalla sopivaa leiripaikkaa etsien. Löysin sopivan suojaisan kolon, jossa tuuli ei niin tuntunut, mutta se oli liian pieni teltalle. Päätin nukkua ilman, koska sään pitäisi olla hyvä koko yön. Eipähän tarvitsisi kuunnella telttakankaan lepatusta.