Jättinokkoset

PV 19: Lapagaon (1850m) - Mangro Bhanjyang (2930m) - Yarsa Khola (1550m)

Kylläpä muuten nukutti hyvin! Edes naapurihuoneen nepalilaismiesten iltarukoukset eivät hidastaneet nukahtamista. Seinät on nimittäin ohutta vaneria, joten ihan kaikki äänet kuuluu tosi hyvin. Makoisien unien salaisuus oli väsymyksen lisäksi oikeasti pehmeä patja! Usein näissä majataloissa sängyt on mallia laveri ja parin sentin "pehmuste", joka ei ole pehmeä ollenkaan.

Ostin evääksi mukaan pari pakettia keksiä, lisäksi minulla oli banaaneja joita olin ostanut jo illalla niitä kaupitelleelta tädiltä. Tänään matkalla ei ole teetupia, joten eväillä mennään.

Vaikka pysyisimme vieläkin 3000 metrin alapuolella, varustauduin pitkillä housuilla. Nara nimittäin sanoi että päivän viimeinen kaksi tuntia on "synkkää, tiheää viidakkoa". Tästä päättelin että se saattaa sisältää myös iilimatoja sekä kaikenlaisia vihamielisiä kasveja.

Ensimmäiset pari tuntia nousimme hyvin jyrkästi Lapan kylästä melkein 1000 metriä ylöspäin, kunnes ylitimme pienen solan. Sen jälkeen reitti helpottui ja kiemurteli viidakossa välillä ylös, välillä alas. Ja viidakossa kun ollaan, näimme apinoitakin. Tai oikeasti ne olivat kädellisiin kuuluvia languureja. Veikeän näköisiä otuksia, muuten vaalean harmaita, mutta naama on musta. Ovat vaan aina vähän liian kaukana että saisi kunnollisia kuvia.

Kiipesimme vielä 2950 metriin asti, kunnes vihdoin lähdimme oikeasti alaspäin. Käännyimme isolta ja helpolta polulta sille Naran mainitsemalle viidakkopolulle, joka kuulemma oikaisee paljon. Polku oli kivikkoinen ja kivet olivat peittyneet kuivien lehtien alle, joten oli vaikea nähdä minne astui. Välillä oli kuivaa mutaakin, joka olisi taatusti ollut superliukasta, jos sataisi. Alkuun polku ei ollut kovin jyrkkä, mutta aavistin tämän muuttuvan, koska tiesin että meidän pitäisi laskeutua yli 1000 metriä suhteellisen lyhyellä matkalla.

Liukkaista kivistä selviää, kun pysyy tarkkana. Mutta kun väsymys alkaa tuntua jaloissa, keskittyminen helposti herpaantuu. Rinne alkoi muuttua jyrkemmäksi, eli askelmat oli katsottava vielä tarkempaan. Nara osoitti kahta vihreää puskaa (kaikki ne on vihreitä, ja niitä on paljon) ja sanoi, että varokaa näitä ne polttaa. Sitten hän lähti pusikkoon huitoen vaellussauvoilla pahimpia ihmisen korkuisia nokkosia pois tieltä. Yritin vähän aikaa väistellä niitä, mutta kun samalla piti tuijottaa jalkoihin, homma meni vaikeaksi. Laitoin suosiolla takin päälle, hupun päähän ja lähdin puskemaan nokkospusikon läpi.

Minulla oli kaikki ihan hyvin, hidastahan eteneminen oli, mutta tiesin että pääsen perille. Dylanista olin vähän huolissani, hänhän kääntyi silloin vaelluksen alkupäivinä takaisin juuri pitkän alamäen jälkeen, kun se oli liian rankkaa. Mutta hyvin hänkin pärjäsi! Vaikka tällainen alamäki on vaikeampaa ja hitaampaa laskeutua kuin portaat, niin jaloille portaat ovat rankempia.

Aloimme olla jo aika lähellä jokea, jonka varrella seuraava majatalo olisi, kun alkoi sataa. Liukkaat kivet muuttuivat hetkessä vielä liukkaammiksi, ettei vaan päästäisi liian helpolla. Tasan yhdeksän tunnin vaeltamisen jälkeen saavuimme joen varteen, jossa majoituimme aaltopeltimajaan. Tämä oli selkeästi vilkas risteyskohta kaikenlaisille työmiehille, koska ihmisiä tuli ja meni koko ajan. Paikan omistaja kehotti pitämään kaiken omassa huoneessa, ettei mitään vaan varastettaisi.

Illallisaika tuli onneksi nopeasti, olin nälkäinen ja väsynyt. Toivottavasti uni tulee yhtä pian.

Majatalon emäntä hyvästeli meidät vuohivauva kainalossaan

Tässä ylitimme maakunnan rajan Dhadingista Gorkhaan

Yli tuhannen metrin laskeutuminen Yarsa Kholan joelle alkoi tästä

Ihmisen kokoisten nokkosten väistely oli vaikeaa

Päivän uurastus palkittiin majoituksella upeassa aaltopeltimajassa!